perjantai 31. toukokuuta 2013

Paalljonnn kuvia & viikon ajalta kuulumiset.

Taas tulee pidemmän ajan kuulumiset kuvineen, eli aloitetaan viikon takaisesta torstaista.

Torstaina oli äksöniä koko viikon edestä. Ensiksi kennelrehulta tuli 40kg lihaa, joiden pakastimeen silpominen oli oma....operaationsa. Onneksi Noora oli myös tulossa kylään,joten hää toi kirveen tullessaan :D

Noora tosiaan tuli Kuutin ja Nemon (lk holsku pentu) kanssa kahvittelemaan. Dem otti pennun yllättävän rauhallisesti - haisteli ja väisti pois ( tähän toimintaan minä pyrin koirineni) , Armasta nyt jostain syystä kiinnosti aivan kamalasti - joskin sitten kun portin takaa pois pääsi niin pentu oli taas vain ilmaa - kuten silloin kun se haettiin.



Mutta Rico.... Voi hyvä tavaton kun pikkumiehellä taas flippasi.. Se ei alkuunkaan käsittänyt mikä Nemo on tai mitä sillä tehdään! Ei se missään takauksessa vihainen ollut tms. Mutta todella kiihtynyt ja... Holtiton. Portin takana meuhkasi. Kahviteltiin siinä kaikessa rauhassa ja siinä välillä tosiaan Armas sai tulla pennun kaveriksi, mutta koska Armas rupesi suojelemaan Kuuttia (Nooran 7kk tytär) Nemolta, sai ukko mennä takaisin portin taa. On tuokin piski, ikinään se ei oo lapsista tykänny mutta kovahan se on vahtimaan ja suojelemaan omiaan, niin oli todella jännä huomata miten vahtii myös lasta.



Sitten oli vuorossa R, mutta turvallisuus syistä R sai tutustua Nemoon hihnassa, en halunnut tietää kuinka käy kun 32kg rojahtaa 7kg päälle. Aikansa narun päässä oltua ja Nemon nukahdettua laskin R ( joka oli myöskin rauhoittunut ja kiihtymys hävinnyt) haistelemaan nukkuvaa pentua, hirmuisen hienosti tutki ja haisteli, sitten kutsuin pois, ja hiukan vastahakoisesti pieni mies sieltä kuitenkin tuli ja kävi makaamaan jalkoihini.



Mentiin ulos poikien kanssa ja voi hyvä tavaton kuinka innoissaan Nemo oli Ricosta! Ei jännittänyt yhtään vaikka 32kg hyppii takajalkaa ja yrittää riistäytyä käsistä :D onneksi R sitten keksi, että annan sen leikkiä pennun kanssa vain jos pysyy makuultaan. Muutaman kerran R otti pennun jalasta liian lujasti ja pentu inahti - mutta heti säntäsi takaisin suuren pedon suuhun - ja totta tosiaan, R näytti aivan valtavalta. :)



 Illalla vielä aksaa, Noora ja pentu lähtivät sosiaalistumaan seuraksi.  tosi kiva rata, harmi vaan jotta Armas taas päätti jottei halua suorittaa, palkkasin sitten muutaman kerran heti lähdön jälkeen, niin kyllä se sitten siitä. Joskin palkkauksestakin oltiin erimieltä, Armaan mielestä parempi palkka on mennä Nooran luo kentän laidalle kun että hakisi minulta nakin- pallo puolestaan taas sitten kelpasi palkaks. Hemmetti.

Demillä puolestaa meni ihan häsellykseksi, 3vko tauko oli näkyy tarpeeks pitkä, että sai koiran sekoamaan kentälle tuotaessa. Keppejä me teho treenattiin • niin monesti aloitin kepit alusta, että teki ne moitteetta, monet kerrat haki hienosti kepeille, mutta sitten puolen välin jälkeen vaan kepitti itsensä ulos kepeistä ja siirtyi miun viereen täydelliseen seuraamiseen - anteeksi mitä?? No Joo.



R ei muuta käynyt tekemässä kun keinua, en edes irti laskenut kun ajatukset oli 100%muualla kun töiden teossa. Yrittihän tuo teiniahsti 3-4 keinun ylityksen jälkeen yhtääkkiä """pelätä"""" keinua - neliraaja jarrutus ja vastaan vänkääminen, sanoinpa vaan teinille, että elä kehtaa ja pannasta vedin sen keinun läpi ja taas meni ihan sujuvasti häntä heiluen sen jälkeen.. Kyllä nuo nuoret miehet osaa kokeilla kaikkea!

Treenien jälkee käytiin Erjan ja kääkkien kanssa lenkki heittää. Pidemmästä tauvosta huolimatta, Demillä ei ollut pienintäkään ongelmaa alta 5kg ystäviensä kanssa, tyynen rauhallisena viipotti perässä menemään!



Viikonloppuna sitten oltiin maalla, perjantaina tehtiin iltasella parin kilsan lenkki vain, muuten koirat oli ulkona koko illan itsekseen.



Lauantaina meillä oli sukujuhlat, joten suunnattiin heti aamusta kunnon lenkille ja koiria uittamaan mökin rantaan. Parin tunnin jälestä ol melekosen rauhallista kotiin jäävää. 



Sitten pari kuvaa ohi aiheen lauantai yöltä. 



Sunnuntaina sitten oltiin mökin siivous talkoissa - tai no avo siskoineen siivosi, mie otin arskaa ja pesin koirat. Mökki tosiaan on 2,5km pihasta omaa yksityistietä, joten koirat saivat moisen matkan juosta auton perässä pihaan, Demillä on kyllä aivan uskomattoman hyvä kunto. :0 sai kyllä painattaa niin kovaa mökkitien kun autolla uskalsi (sen puitteissa, jotta pysyy tiellä), ja silti sai Demille ärähtää ikkunasta, ettei saa mennä ohi! :D



Älläpupukin päätti lopulta parantua, sanoin sille vko takaperin, jotta nyt taitaa olla lähdön paikka - puol vuotta maha ollu enempi vähempi sekaisin ja silmä vuotaa, karvan vaihtokaan ei suju enää joutuisasti vaaan karva lähtee tuppoina monta kuukautta. Silmän vuodon ymmärrän tuon ikäisellä otuksella, mutta tuo löysä vatsa oli liikaa... Nojoo, kuitenkin, nyt on vatsa taas kunnossa ja L sai lisäaikaa elämälleen :) <3



Maanantaina sitten käytiin Arpun ja Demin kanssa 15km lenkki, mie rullaluistelin D kanssa ja avo pyöräili Arpun kanssa :) Demi ei meinannut millään tajuta pysyä nurmikon puolella, koko ajan sai komentaa sinne, mutta Armas hakeutuu itse pehmeälle aina kun mahollista. Oli kyllä tosi mukavata. Koirat sai puolessa matkassa käydä vilvottelemassa iskän työpaikalla uitolla, kun pysähdyttiin kahville.

Tiistaina oli sitten Rico vuoro aktivoitua, käytiin Saran ja Riiviön kanssa tunnin lenkki jaamankankaalla. Hyvin luisti koirilla leikki :) Rico jopa yllätti olemalla hieno ja palaamalla miun luokse vaikka kohdattiin yllättäen metsässä toinenkin porukka koiria! Tuli luokse ja kulki ohi kun oikea koira! Viime aikoina herra on tupannut olemaan ennemminkin känkkäränkkä korvaton teini :D Riiviön ja Ricon kuvat seuraavassa postauksessa kun ovat edelleen kamerassa :) 

Keskiviikkona käytiin avon, A&R:n kanssa kaupungissa pyörällä ja rullistellen, kyllä olin taas ylpeä pennusta kun meni niin vailla uskoa pahasta maailmasta : ) Hienosti osaa myös juosta pientareella eikä yritäkkään tunkea koko aikaa asvaltin puolelle, kuten äitikoira tekee! :D Rullaluistimilla kun menen niin meillä ei vedetä, joten käytössä on kuonopanta - kuitenkin tuollainen reilu 30kg teinikoiraa saa aika kovasti voimaa kun kekkasee yhtääkkiä sykähtää jonnekin, joskin Rico aika harvoin mitään sellasta keksii, mutta jos keksii niin kuonopanta antaa mahdollisuuden saada tilanteen haltuun :D


Eilisistä aksatreeneistä oma päivitys. :)

torstai 23. toukokuuta 2013

Kyllä myö vielä täällä ollaan!

Nyt on päivittely jäänyt ihan totaalisesti ja kuviakin olis yks miljoona käsiteltävänä :s

Lyhykäisyydessään meille kuuluu ihan hyvää, joten aloitetaan Demistä.

Demi tuli sunnuntaina kolmen viikon maalaistumisen  jälkeen kotiin, oli anopin ja appiukon seurana - ja vahtina. Toki viikonloput ollaan myö muutkin oltu maalla. Demillä oli mennyt maalla oikein hyvin, mutta viimesen viikon aikaan oli hävinnyt pihasta useamman kerran! Ja sitä ei ole ikinään tehnyt ( paitsi jos appiukko tekee omassa metässä töitä - sillon saattaa käydä välillä laatua valvomassa, mutta koko ajan tietää suurinpiirteen missä se menee ja silloinkin jos itse olen pihalla ei lähde). En tiedä onko katoamisiin osuutta sillä, että aivan lähellä oli pihassa käynyt karhu, kahden pennun kanssa, niin voi olla että hajut kantautuivat Demin nenään ja on sitten lähtenyt tsekkaa. Ota ja tiedä, toivottavasti jatkossa pysyy pihassa, muuten joutuu piuhan päähän.

Tiistaina D pääsi priva deiteille faaraoRalfin kanssa Jaamankankaalle :)

Kuten arvata saattaa Demin harrastus rintamalle ei kuulu mitään uutta kun on vaan maalaistunut. AAAIINIIIN, D menee syksyllä MH- luonnekuvaukseen, sain paikan omalta kylältä niin pitihän se mahdollisuus käyttää hyväksi.

Sitten Armas.
Arpulle ei kuulu myöskään mitään ihmeempiä, ollaan käyty aksaamassa ja se on ollu hieno - pääsääntöisesti. Viimeviikolla käytii valmennuksessa (Jari Lukkarinen piti). Armaalla oli taas ongelmia lähdön kanssa - ei pysy ei, tai pikemmin karkaa ja jättää ekan hypyn hyppäämättä! Voisi luulla, että on kipeä tai jotain, mutta en usko. Tässä on ennemminkin asennevammasta kyse - sillä ekan hypyn jälkeen suorittaa täysin moitteetta (ja seuraavan kierroksen aloituskin usein sujuu täysin ongelmitta), että ongelma on tuossa, jotta vetää perunapellon nenäänsä siitä, että jätän sen lähdössä yksin. Pitää palkata sitä tänään treeneissä heti lähdön jälkeen, jotta jos sillä sais vähän vipinää ukkoon. :)

Sitten Armas pääsi viime perjantaina käymään etelä-suomessa kun käytiin Nooralle hakemassa oma raitapaita - lk holsku! Armas suhtautui pentuu kuin ilmaan - jännä sinällään, olisin odottanut, jotta viron pennun hajut kiinnostaisi enemmän /olisi edes pärrännyt vähän, että täällä ei tarvii luulla olevansa mitää :D

Rico... Noh Riksun kanssa ollaan käyty pelastuskoira treeneissä, mutta ei se tunnu tajuavan alkuunkaan kupletin juonta,  mikä järki muka vieraita ihmisiä on ehtiä?? Tuntuu pentu tuumaavan. Josko se siitä.

R on myös alkanut näyttää ison miehen elkeitä - isoille koirille, pienet on edelleen Ricolle ylimaallisia jumalia. Huoh. Piti ihan nuori mies ottaa pois viimeviikon treenejen jälkeen leikistä kun rupesi veljeään pöllyttämään. Tuollasta turhaa kukkoilua, tosi rasittavvaaa!

Mutta sellaista meille - ei mitään mullistavaa. Kuvista laitan oman postauksen, ollaan viikonloppusin lenkkeilty aivan ihanissa maastoissa ja muutenkin touhuiltu jos vaikka mitä :)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Kiiluvainen.


Oltiin tänään Joensuun palveluskoirien järkkäämässä perinteisessä vappumätsärissä, ihan hyvin tuloksin. Rico osallistui pentuluokkaan, ja voittikin hienosti parinsa, joka oli myös saksanpaimenkoira ja sijoittui lopulta punaisen saaneiden pentujen toiseksi! :)

PEKO treenit ja velikullat.

Maanantaina oli ensimmäiset pelastuskoira treenit, ryhmäänhän siis olen Demin ilmoittanut, mutta nyt kävi pieni päällekkäis buukkaus, ja olin luvannut sen maalle täksi viikkoa niin Rico sai tuurata äitikoiraa, ja hienostihan se sujui.

Kokoonnuttiin Suhmuran vanhalla koululla, jonka sisällä myös harjoitukset pidettiin. Rico oli neljäs suorittava koira, ja homma alkoi niin, että koira tuotiin kouluun sisään, laskettiin irti ja sitten koko porukka kierrettiin koulu ympäri - tarkoituksena oli nähdä miten koira reagoi uuteen ympäristöön ja erillaisiin alustoihin - Ricollehan nämä ei tuottanut ongelmaa, sekun on lopuunsa aikasta alusta varma piski, vielä ei oo tullut alustaa tai tasoa vastaan mille se ei olisi mennyt.

Sitten kun koulu oli kierretty oli vuorossa "ukon" etsintä. Ricolle otettiin helppo piilo, nurkan taakse vain ukko ja suora palkka sieltä sitten. Hienosti ja innokkaasti lähti ukon perään. :) Hitto tuo laji tuntus myös Ricolle mukavalta touhulta, kylläpäs ärsyttääääää, jottei voi revetä kaikkeeen.

Samassa ryhmässä reenaa myös Ricon veli, Demin poika Vinski, ja olihan se aika mukava seurata vierestä kasvatinkin touhuamista! Lopuksi käytiin Tanjan kanssa koiria pellolla juoksuttamassa, Rico otti vähän turhan suuresti ilon irti siitä, jotta V oli melkosen nöyrä - ei sillä niin on kyllä R:kin, mutta näkyy tilaisuuuden tullen pitää vähän kovistella :D No joo, alkukankeuden jälkeen pojilla tuntui olevan aika kivaa keskenään. :) Seuraan liittyi myös Erja kääkkineen ja Sanna Edi kääkkänsä kanssa.