Vietettiin kesän eka viikonloppu mökillä, oi että sielu lepäsi, vaikka vähän Moran juoksut kyllä sotki kuvioita siinä määrin, että joutui toisen eristämään kokonaan yksin sitten, onneksi neiti nautti myös ihmisten antamasta huomiosta aivan mielinmäärin, eikä pistänyt (kovin) pahakseen erottelua, kun koko ajan sai seurata avoimesta kontista mitä muut tekevät (tai vastaavasti muut oli sitten häkeissä ja M ihmisten kanssa).
--
Sunnuntai päiväksi Mora jäi avon kanssa "anoppilaan" ja me lähdettiin muun lauman kanssa kaupunkiin ja kohti Ricon peko treenejä ja Demin aksaa.
Ricon pekotreenikuvat ovat vieläkin Nooran kamerassa, mutta jos saan ne joskus, pitää postata ne erikseen sitten. Pitkän tauvon takia halusin kaksi ukkoa melko pienelle alueelle, mutta piiloja en halunnut tietää etukäteen, koen että annan koiran työskennellä paremmin, kun en ohjaile ja häiritse koiraa alitajuntaisesti. Lähetin koiran heti, kun se selkeästi oli saanut vainun, ja kerkesin vielä ajatella jaahas, tää on tälläsellä lahna fiiliksellä, et korkeintaa pyörähtää raunioissa ja kääntyy takas, sanoen "juu ei tääl mitää oo, mennää kotiin". En selvästikkään oo tottunut tähän "uuteen, tiedän mitä teen pelastuskoiraan", sillä miun kaahottava meuhkaava pieni paimen eteni raunioilla tasasen tappavaa tahtia, ja annoin sen ottaa etäisyyttä, sitä mukaa kun oli selkeästi kiertänyt paikat, ja molemmat ukot löytyivät todella mallikkaasti JA RAUHALLISESTI. Vau. Todella kiva oli katsoa kyllä koiran työskentelyä, kun kerrankin tajusin nimen omaan seurata sitä kuinka se työskentelee enkä puristellut sormia nyrkkiin "miks se ei jo saa vainua, miks se menee ohi, miks sitä ja miks tätä?!". Luulen, että koska Rico on hiukan ohjaaja pehmeä, sen oli mieluisampi ja helpompi työskennellä, kun en painostanut sitä, vaan annoin sen tehdä työnsä.
Lopuksi ketteryydentappotelineet, eikun.. En käsitä miten Rico ikinä oppii menee tikkaat, se on niin reppana kun yrittää rumpsahtaa alas, yrittää uudelleen kun emäntä niin sanoo, ja tippuu uudelleen! Huoh. Noh mut nyt saatiin mentyä ne sentää päästä päähän, vaikka varmaa 10min siinä meni, kun minä jouduin toimimaan sen takajalkojen kartturina, kun ei tuo pieni pösilö vaan tajua minkä pituinen se puomien väli on. Etujalat sentään jo hienosti haki oikeille paikoille ja liikkui etiä päin sitä mukaa kun sain takajalkoja ohjailtua (toisen siirsin valmiiksi seuraavalle puomille kun jätti sen ilmaan roikkumaan "tyhjän päälle", mutta toisen sai sitten hakea itse oikeaan paikkaan). Muissa esteissä nyt ei mitään ihmeempiä, eteenlähetystä pitäisi harjoitella, en oo saanu aikaseks.
--
Sunnuntai päiväksi Mora jäi avon kanssa "anoppilaan" ja me lähdettiin muun lauman kanssa kaupunkiin ja kohti Ricon peko treenejä ja Demin aksaa.
Ricon pekotreenikuvat ovat vieläkin Nooran kamerassa, mutta jos saan ne joskus, pitää postata ne erikseen sitten. Pitkän tauvon takia halusin kaksi ukkoa melko pienelle alueelle, mutta piiloja en halunnut tietää etukäteen, koen että annan koiran työskennellä paremmin, kun en ohjaile ja häiritse koiraa alitajuntaisesti. Lähetin koiran heti, kun se selkeästi oli saanut vainun, ja kerkesin vielä ajatella jaahas, tää on tälläsellä lahna fiiliksellä, et korkeintaa pyörähtää raunioissa ja kääntyy takas, sanoen "juu ei tääl mitää oo, mennää kotiin". En selvästikkään oo tottunut tähän "uuteen, tiedän mitä teen pelastuskoiraan", sillä miun kaahottava meuhkaava pieni paimen eteni raunioilla tasasen tappavaa tahtia, ja annoin sen ottaa etäisyyttä, sitä mukaa kun oli selkeästi kiertänyt paikat, ja molemmat ukot löytyivät todella mallikkaasti JA RAUHALLISESTI. Vau. Todella kiva oli katsoa kyllä koiran työskentelyä, kun kerrankin tajusin nimen omaan seurata sitä kuinka se työskentelee enkä puristellut sormia nyrkkiin "miks se ei jo saa vainua, miks se menee ohi, miks sitä ja miks tätä?!". Luulen, että koska Rico on hiukan ohjaaja pehmeä, sen oli mieluisampi ja helpompi työskennellä, kun en painostanut sitä, vaan annoin sen tehdä työnsä.
Lopuksi ketteryydentappotelineet, eikun.. En käsitä miten Rico ikinä oppii menee tikkaat, se on niin reppana kun yrittää rumpsahtaa alas, yrittää uudelleen kun emäntä niin sanoo, ja tippuu uudelleen! Huoh. Noh mut nyt saatiin mentyä ne sentää päästä päähän, vaikka varmaa 10min siinä meni, kun minä jouduin toimimaan sen takajalkojen kartturina, kun ei tuo pieni pösilö vaan tajua minkä pituinen se puomien väli on. Etujalat sentään jo hienosti haki oikeille paikoille ja liikkui etiä päin sitä mukaa kun sain takajalkoja ohjailtua (toisen siirsin valmiiksi seuraavalle puomille kun jätti sen ilmaan roikkumaan "tyhjän päälle", mutta toisen sai sitten hakea itse oikeaan paikkaan). Muissa esteissä nyt ei mitään ihmeempiä, eteenlähetystä pitäisi harjoitella, en oo saanu aikaseks.
Pekon jälkeen sitten suunnattiin aksahallille, siellä Demille pitkästä aikaa radan tynkää, rimat pysy ihan jees ja muutenkin ihan kiva oli, minkä nyt en tykännyt sen puomin kontakteista, ei tullut tarpeeksi alas ja ylös menossa meinasi hyppiä ohi kontaktin, ärrinmurrin. Mutta teki parit TODELLA hienot kepit, vou.
Myös Armas pääsi käymään hallissa, ja voi sitä riemua, se vaan huuti (ulvomisen, murisemisen ja ulinan sekaista meuhkaamista) vanhoille treenikavereille, ja oli menossa kaikkien luokse häntä vispaten! Korvienväli alkaa selvästi pehmetä ;) Sitten laskin pikkujätkän irti ja kerkisin tuumata puoli ääneen, että voisi tuon loivan mutkaputken ottaa Arpullekin, niin pikku ukko jo juoksi putkeen, haki siitä keinulle ja palasi hypyn läpi luokseni, voi Armas. Hännän heilutukselle ei meinannut tulla stoppia sitten millään, ja hetken teki mieli sillä kikkailla jotain hienoa ja fiilistellä sitä miten taitava koira se on, mutta maltoin mieleni, en anna ikinä itselleni anteeksi, jos rikon sen omaa mokaani hallilla. Lenkkeillä saa irti miten haluaa ja tehdä päätökset mitä selkä kestää ja mitä ei, mutta harrastuksilla sitä en riko - vaikka kyllä minä sen haluaisin niihin magneettikuviin sitten, jos kivut vielä palaa, että saisi 100% varmuuden sille, että se on rikki, ja ettei se pysty harrastamaan lajia - jota se todella haluaisi tehdä. Laskin kuitenkin putken lähimmäisten esteiden rimat maahan ja pari kertaa annoin Arpun tehdä loivan mutkaputken, jonka jälkeen se joka kerta tarjosi, jotakuta hyppyä ja tuli pomppimaan luokse silmät kiiluen, että näitkö miten hieno olin! Näin kultapieni, mie näin ❤
Myös Armas pääsi käymään hallissa, ja voi sitä riemua, se vaan huuti (ulvomisen, murisemisen ja ulinan sekaista meuhkaamista) vanhoille treenikavereille, ja oli menossa kaikkien luokse häntä vispaten! Korvienväli alkaa selvästi pehmetä ;) Sitten laskin pikkujätkän irti ja kerkisin tuumata puoli ääneen, että voisi tuon loivan mutkaputken ottaa Arpullekin, niin pikku ukko jo juoksi putkeen, haki siitä keinulle ja palasi hypyn läpi luokseni, voi Armas. Hännän heilutukselle ei meinannut tulla stoppia sitten millään, ja hetken teki mieli sillä kikkailla jotain hienoa ja fiilistellä sitä miten taitava koira se on, mutta maltoin mieleni, en anna ikinä itselleni anteeksi, jos rikon sen omaa mokaani hallilla. Lenkkeillä saa irti miten haluaa ja tehdä päätökset mitä selkä kestää ja mitä ei, mutta harrastuksilla sitä en riko - vaikka kyllä minä sen haluaisin niihin magneettikuviin sitten, jos kivut vielä palaa, että saisi 100% varmuuden sille, että se on rikki, ja ettei se pysty harrastamaan lajia - jota se todella haluaisi tehdä. Laskin kuitenkin putken lähimmäisten esteiden rimat maahan ja pari kertaa annoin Arpun tehdä loivan mutkaputken, jonka jälkeen se joka kerta tarjosi, jotakuta hyppyä ja tuli pomppimaan luokse silmät kiiluen, että näitkö miten hieno olin! Näin kultapieni, mie näin ❤
Sitten otin vielä Ricon halliin tottistelemaan, tehokasta eikö totta. Hitto miten hienot jäävät se teki, harmi kun ei ollu kameraa! Saatiin myös todella hyvä ja toivottava häiriö toisella puolen kenttää treenaavista aksakoirakoista, eikä se niihinkään juuri korvaa lotkauttanut. Seuruukin toimi poikkeuksellisesta häiriästä huolimatta moitteetta ja i-m vaihdot teki niin hyvin, että teki mieli kiljua, pitäisi vaan välimatkaa rueta kasvattamaan, mutta en uskalla, ettei ne vaan mee pilalle :D
Sellainen sunnuntai, maanantaina sitten käytiin nuorison kanssa tottistelemassa kentällä Erjan kääkkien kanssa, ekaa kertaa otettiin M kanssa oikea treeni. Ei voi kyllä muuta kun kehua työtä minkä edellinen haltija sen kanssa teki, sillä koira toimi kuin unelma, minkä nyt luoksetulon stopin ohjasin sille "väärin", mutta siihenkin sain kertauksena ohjeet, ja nyt uudella yrityksellä treenaamaan. Hyppy, kaukot, jäävät, ja seuruu oli kyllä kivaa ja helpon tuntuista. Noutoa en kokeillut ja eteentuloa pitäisi vahvistaa (mutta on varmasti ihan ymmärrettävää, että hakeutuu nyt mielummin sivulle, kun eteen, on sen elämäntilanne kuitenkin niin paljon muuttunut, kun osoite muuttui ja ohjaaja muuttui).
Sellainen sunnuntai, maanantaina sitten käytiin nuorison kanssa tottistelemassa kentällä Erjan kääkkien kanssa, ekaa kertaa otettiin M kanssa oikea treeni. Ei voi kyllä muuta kun kehua työtä minkä edellinen haltija sen kanssa teki, sillä koira toimi kuin unelma, minkä nyt luoksetulon stopin ohjasin sille "väärin", mutta siihenkin sain kertauksena ohjeet, ja nyt uudella yrityksellä treenaamaan. Hyppy, kaukot, jäävät, ja seuruu oli kyllä kivaa ja helpon tuntuista. Noutoa en kokeillut ja eteentuloa pitäisi vahvistaa (mutta on varmasti ihan ymmärrettävää, että hakeutuu nyt mielummin sivulle, kun eteen, on sen elämäntilanne kuitenkin niin paljon muuttunut, kun osoite muuttui ja ohjaaja muuttui).
Sitten vielä Erja tuli meille lenkkeilemään, otin matkaan molemmat tyttöset, Moran hihnaan ja Demin irti (M juoksut edeleen, ja Erjalla kaksi uros kääkkää, niin piti vähän kontrolloida menoa). Demiä vähän jäykistelytti alkuun ajatus Morasta samalla lenkillä, mutta loppulenkistä hakeutui jopa muutaman kerran haistelemaan ihan vilpittömän oloisesti, että jahka se vielä tuon M hyväksyy, saas nähhä. Kääkkien kanssa ei sitten mitään ongelmaa ollut, minkä nyt Upi ajautui kerran liian kauas, niin pitihän se paimentaa sieltä ja voi sitä järkytystä pikku-Upille, kun tuollainen revohka ärjähtää päin näköä - onneksi Upi toipui nopeasti ja sai jatkettua loppu lenkin normaaliin tapaan eikä vältellyt paimen seuraa!
Nämä ja tottiskuvat (c) Erja E.
