tiistai 8. lokakuuta 2019

tiistai 10. syyskuuta 2019

LEMMENLAAKSON HILMA

Vuosien haaveista tuli totta, ja meille kotiutui isännän työkoiraksi suomenajokoira Hilda!

s.1.6.2019
i. FI KVA TIVAKAN TAESTO
e.HONKASUORAN MELU

om. A. Heino, M. Kanniainen, S. Jolkkonen





torstai 28. maaliskuuta 2019

Demi 10v



Hyvää syntymäpäivää Willenskraft V-pentue (-09) ! 

Demille tuli hienot 10v. mittariin. Demin mieli toimii kun nuoren koiran, eikä myöskään muita vanhuudenvaivoja ole ollut, ainut mikä on, tuo parivuotta sitten tapaturmaisesti mennyt jalka. Sitä jouduttiin operoimaan alkuvuodesta uudelleen, mutta näyttäisi siitä vielä jalka tulevan.

Demi elelee lokoisia eläkepäiviä ainuana koirana Prinsessan arvolle sopivalla tavalla tassut kohti taivasta. <3


perjantai 14. syyskuuta 2018

Elämää hiljaiselon keskellä.

Pitkästä aikaa.

Elämäämme on mahtunut paljon muuttuvia tekijöitä viime aikoina, joten päivittely ja muutoinkin koirahommat ovat olleet melko jäissä - suorastaan ikiroudassa, mutta nyt on valoa näkyvissä tunnelin päässä!

Mutta ensin paluu menneeseen, kenneliimme saatiin uutta vahvistusta keväällä, kun perheeseemme syntyi poika, joka laittoi meiltä kaikilta päiväjärjestyksen uusiksi. Koirat ovat pienen ottaneet hyvin, Ricoa ja Theaa ei hirveämmin kiinnosta, ja Pike taas haluaisi kovin hoitaa. Lenkillä käydessä kyllä jokainen käy vuorollaan kurkkaamassa moneen kertaan, että onhan se pieni äheltäjä vielä mukana (...sen on näköiset vaaleat vaunut).




Sitten vaihdoimme paikkakuntaa, ja koirista tuli lehmätilan koiria. Elukoihin suhtautuvat hienosti, minkä nyt pientä neuvottelua saako laitumeen mennä katsomaan tarkemmin, mutta eiköhän se siitä kun tottuvat, että siinä ne kellon ympäri pönöttää.




Myös jotain pientä on Thean ja Piken pään menoksi tässä suunniteltu, mutta niistä lisää sittemmin






lauantai 3. maaliskuuta 2018

Juuka RN 3.3

Juuka RN 3.3.2018, tuomari Helin Tenson.

Pikku Tiitiäisen Conflict "Thea"
"Erittäin terverakenteinen, varma jokaisessa olosuhteissa. Hyvin kestävä palveluskoira tyyppi. Kaunis pää ja korvat. Kaunis terverakenteinen ylälinja, hyvin korostunut säkä. Erinomainen eturinta ja rintakehä. Tasapainoiset kulmaukset. Kauniit kevyet maatatavoittavat liikkeet. Erinomainen turkki ja pigmentti. Hyvin tasapainoinen koira, ilman minkäänlaista liioittelua. " 


JUN ERI JUK2 SA<3





tiistai 21. marraskuuta 2017

Pikku Tiitiäisen Berlioz "Diego"






Diego kävi luustokuvissa sekä kastroitiin, kennelliittoon lähti eläinlääkärin mukaan terveen koiran kuvat (LTV1- joskin mahdollisesti löytyy), mutta odotellaan nyt vielä knl mielipide. Toinen kyynärkuva näkyy jäi matkalle, mutta ei siinäkään pitäisi mitään ihmeitä olla. Myös polvet otettiin virallisena 0/0. Sydän epv. terve.

EDIT // Kennelliitto lausui kuvat kaikin puolin priimaksi!