sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Lenkkimaastojamme esittelemässä.


Tänään Demi sai kotinurkille mukavia vieraita, Tiina toi pojat kyläilemään. Demistä oli aivan huippua kiukuta pojille, kun ne eivät kiukkua takasi samallalailla kuin Riksu ;)
Pojat, ja etenkin Sisu katsoi Demiä kuin vähä-älyistä sen ravatessa edestakaisin poikien ja ihmisten väliä, pojat eivät ymmärtäneet alkuunkaan moisen veivaamisen päälle. Demi myös yllätti ja nosti sorkkaeläinten jäljen ja hävisi hetkeksi näkyvistä, taisi olla meleko tuore pellon ylitys, sillä ei oo kyllä Demin tapaista tuollainen.







Sitten vielä pari kuvaa pilke silmäkulmassa ensikevättä odotellessa. Kuvissa siis Demin keväälle suunniteltu sulho Sisu ♥ Korkeus eroahan herrasväellä ei ole kuin muutama sentti, mutta onhan Sisu puolta leveämpi Demiä.



Myös Aamu pääsi nauttimaan vierailevista tähdistä, ja Santun kanssa saivatkin oikein vauhdikkaat leikit aikaiseksi. Kuvia tuli taas paljon, mutta en osannu valita vaan paria parasta.








Joko saa mennä juoksee?



lauantai 29. marraskuuta 2014

Kiia


Perjantai iltana meidän porukka sai uuden vahvistuksen, Norjalainen metsäkissa Kiian. Kiia tuli ensin koeajalle, ja jos sopeutuu meille, jää piristämään Paronin eläkepäiviä. Syksyllä Kissan muutettua äidilleni (annoin sinne, koska protestoi koirista pissimällä koirien nukkumapaikat, mukaanlukien sohvan), Paronista tuli vähän yksinäinen, niin olen tässä nyt jonkin aikaa etsinyt sopivaa kaveria sille. Toivottavasti Kiia on sellainen.

Alku vaikuttaa lupaavalta, suurimman huolen aiheeni Armas, on osoittautunut Kiialle helpoksi nakiksi, Kiia kun ei turhaan karkuun juokse, vaan kulkee juuri siitä mistä haluaa, ei Armaskaan pääse urpoilemaan ja juoksuttamaan. Paimenet pitäisi tänään esitellä neidille, en kyllä usko sen tuottavan ongelmia, sillä ne väistävät kissaa, toisinkun tuo ärrieri.

Paroni ei oikein ole sanonut vielä juuta eikä jaata. Kiia eilen suhisi sille, Paronin tullessa nuuskuttelemaan, joten Paroni vissiin ajatteli, että pie tunkkisi ja odottelee Kiian hyvittelyjä. Yöllä ei ollut mitään suhinoita tms. että mitään vihanpitoa ei ole meneillään, vaan ovat aika väliinpitämättömiä toisilleen vielä, mutta ymmärtäähän tuon. Ällä pupuunkin Kiia tutustui jo.




sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Lunta.

Pitkästä aikaa oltiin viettämässä viikonloppua Savonrannalla ja näin ollen päästiin pitkästä aikaa mökkilenkkiä kiertämään ja kyllä koirat nautti! Armaaltahan nuo metässä rämpimiset jäi välistä, mutta Armas sitten otti lauantai-iltana kaiken ilon irti rapsuttajista.

Ulos oli tullut sopiva pieni lumikerros, että enää ei lika/rapa tarkkunut koiriin, joskin pakkasta olisi voinut olla muutama aste lisää, sillä ilma oli kovin sumuisa, ja kuvatkin ovat sitä luokkaa, mutta mukava oli silti käpsytellä.

Testissä oli myös uudet heijastinliivit, toinen Biltema- toinen Tokmannilaatua, juuuu-u, Biltemaliivi hajosi ensimmäisen vartin aikaan (eikä siksi, että toinen olisi repinyt sen), joten taidanpa kipaista huomenna ostamaan toisen Tokmanniliivin, kangas näyttää kestävän jossainmäärin tarttumisen ja tarratkin pysyivät kiinni. Onhan meillä noi Hurtta-liivitkin, mutta sen verran nuo toisiaan hammasteleevat, että en useamman kympin liiviä viiti ostaa kovin montaa kertaa vuoteen - erikseen ulkoillessa saavat pitää 'hienonpia' liiviä sitten.

Ensiviikon sunnuntaina tulee 4kk Armaan leikkauksesta, ensimmäinen etappi mihin lääkäri lupaili Armaan kuntoutuvan ja olevan valmis palaamaan normaaliin arkeen, mutta minulle heitto 4-6kk tarkoittaa, että katsotaan 6kk jälkeen miltä koirasta tuntuu. Paimenien kanssa ei kuitenkaan tule enää varmastikkaan olemaan yhdessä, sen verran raisuja nuo on. Hieronnassa on käynyt kerran viikkoon, nyt ollaan pidetty parin viikon taukoa ja katsotaan miten kroppa reagoi, perjantaina seuraavan kerran sitten.

Mutta sen verran voin jo tässä vaiheessa sanoa, jos mitään pahempaan takapakkia ei enää tule, niin Armaasta on tullut aivan mahdottoman leikkisä! Aivan mahdoton riiviö, iltaisin kun nukkumaan mennään niin hirveä riekkuminen alkaa ja leluja kannetan sänkyyn kasa, ja niille sitten uristaan ja ulvotaan häntä tuhatta ja sataa heiluen! Ihana pieni A:ni <3











Huomenna tuleekin sitten Aamu, on meillä haltijansa ulkomaanmatkan ajan, eli joulukuun puolenvälin tiennoille. :)




tiistai 18. marraskuuta 2014

Terveystuloksia ja kuvia.

Pikku Tiitiäisen Ajattara 'Mora'

Silmät: Ok, ei perinnöllisiä silmäsairauksia.
Sydän: Ok, ei sivuääniä.

Nyt on sitten neiti kaikin puolin tutkittu ja priimaksi todettu. Ensivuoden suunnitelmiin kuuluu sitten minun osaltani näyttely tai pari sekä luonnetesti ja koiran haltija sitten mahdollisesti ainakin kilpailee tokopuolella, joten pentuhommelit saa vielä odottaa. :)



Pikku Tiitiäisen Amoral 'Otto'

Silmät: Ok, ei perinnöllisiä silmäsairauksia.
Sydän: Ok, ei sivuääniä.
Polvet: 0/0

Nyt myös Otto on suoriutunut kunnialla kaikista terveystutkimuksista, ja sitäkin luultavasti odottaa ensivuodenpuolella luonnetesti ja eiköhän se pidä jossain kehilläkin käyttää, kun noin komistuu silmissä!

Myös Pikku Tiitiäisen Anthrax 'Demosta' sain kuulumisia, poika oli kuulemma luultavasti rasituksen seurauksena saanut oej varpaan 'nuljumurtuman', joka todettiin ontumisen syytä selvittäessä, samalla oli kuvattu kaularanka, ranteet, kyynäreet sekä olat ja ne olivat olleet kunnossa. Viralliset luustokuvat saavat odotella varpaan kontrollikäynnille. Toivottavasti vaiva pysyy aisoissa ja ei rajoita koiran normaalia elämää!


Mutta sitten tämän aamun kuviin, minulla tosiaan vielä viikon jatkuu saikku tämän käden murtuman kanssa, joten vielä saan nauttia hetken valoisan aikaan lenkkeilystä yms! Ottokin lähtee luultavasti huomenna kotiin.