keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Hoitolaiset.

 

Saatiin perjantaina kolme vierailevaa tähteä pariksi viikkoa tänne maaseudun rauhaan, emännän ulkoimaanmatkan ajaksi. Hyvin on arki lähtenyt rullaamaan lisä trionkin kanssa. Armas & Demi voivat ulkoilla kääkkien kanssa ongelmitta, mutta Riksu on turvallisuussyistä ainakin toistaiseksi vielä hihnassa. 

Ensimmäiset yöt meni vähän nuorimmalla kääpiöllä puhkutellessa, mutta nyttemmin on saatu yöt nukkua, kun on sekin oppinut meidän talon äänet (kissat, pupu, paimenet, omakotitalo).

Lopuksi vielä treenikuvia sisaruksista perjantailta, ennenkun palautin Moran emännälleen.

Niin ja juu pahoittelen kuvien mahdollisesti villiä värimaailmaa, omalta koneeltani kaikki kuvat näytti ihan ok värisiltä, mutta ainakin tällä millä nyt olen, on kyllä aika reteän värisiä kuvasia, eli lienee koneesta kiinni onko jäätäviä vai tosi jäätäviä :D


sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ilomantsi RN


Pikku Tiitiäisen Ajattara "Mora"

'Hyvä tyyppi. Erittäin narttumainen. Riittävä luusto. Kuono-osa voisi olla täyteläisempi silmien alta. Silmät ja ilme voisivat olla paremmat. Oikea hampaisto. Hyvä kaula. Ylälinja voisi olla rodunomaisempi ja kaartuvampi. Eturinta voisi olla parempi. Riittävän pitkä rintakehä. Hyvät takakulmaukset. Etukulmaukset voisivat olla paremmat. Hyvä karvanlaatu. Hieman ulkonevat etukäpälät.'

AVO H







tiistai 13. tammikuuta 2015

11.1 Kajaani KV

Willenskraft Vonne 'Demi'

'Hyvät mittasuhteet. Hyvä pää. Erittäin hyvä pigmentti. Ok ylälinja - ei hyvä, eikä huonokaan. Hyvin kulmautunut. Kintereet ?'

AVO EH



Prinsessa <3