perjantai 11. heinäkuuta 2014

Uutta treeniseuraa etsimässä.

Käytiin viime viikon sunnuntaina Savonlinnassa treenaamassa uusien treenikavereiden Santun ja Sisun kanssa, Fortzaton kasvatteja.

Ajatuksena oli ajaa Ricolle jälki, mutta koska ilma oli todella kuuma ja Ricon jälkimotivaatio on huono, päätin olla tekemättä ja ihailla kuinka Tiinan koirat työskentelevät. :)

Ricolle kuitenkin tottista, paikkamakuu vieraan uroksen vieressä, ALO- liikkeestä maahan, liikkeestä seiso sekä luoksetulo ja pienet pätkät seuruuta. Kivasti teki, vaikka uusi treenipaikka (ja helle?) kyllä näkyi herran keskittymisestä. :D

Demille AVO-liikkeestä maahan & seiso, ALO&AVO-luoksetulo ja vähän seuruuta, hiukan kuumui, mutta ihan kivasti ja INNOKKAASTI teki! Harmi vaan, että intoa on enemmän kuin taitoa. Demi nyt lähtikin lähinnä vaan poikia tapaamaan, treenaaminen oli lisäetu. ;P






Kun treenit oli treenattu oli koirien aika päästä juoksemaan keskenään. Todella hienosti kyllä tulivat juttuun, vaikka Demin alku ämmäily ei Sisua juuri sytyttänytkään, vaan ukko sanoi pidä tunkkis ja Santtu sai leikittää rouvvaa! :D Ja harvinaista kyllä, Demi yltyi ihan kunnon juoksuun poikien kanssa! Enpä muistakkaan milloin viimeksi olisi vieraan koiran kanssa leikkinyt ihan leikkimisen ilosta, kyllähän se aina mukana tulee, mutta nyt juoksi kuin kaistapää! :D Sisukin jopa heltyi siinä vaiheessa natsiakalle.











Lopussa Santusta ja Sisusta posekuvat! :)

Ei kommentteja: