perjantai 10. syyskuuta 2021

6vko täynnä.




Tiistaina lähti viimeinen kolmannes Thean tiineydestä käyntiin, samalla oli lauman madotus. Vatsa kasvaa silmissä, ja etenkin iltaisin unilleen käydessä Thea tuhisee aikansa ennenku pääsee mukavaan asentoon - että saa nähä mikä ähinä ja puhina on parin viikon päästä!

Thealle on vyötäröön tullut semmoinen +15cm, tämä on eka narttu minulla jolla täyttyi kupeet noin voimakkaasti, että maha nyt on vielä ihan ryhdyssään, mutta kupeet ja kyljet on kyllä jo samassa tasossa. 😅




Torstaina käytiin vielä Erjan ja Upi kääpiöpinserin kanssa Outokummussa luontopolku, mukana minulla oli Thea ja Sato. Tuo lenkki on kyllä kiva, pituutta sille tulee kokonaisuudessaan 7km, maastot ovat vaihtelevat, muttei liian "haasteelliset", joten hyvin pisti töppöstä toisen eteen niin mammakoira, kuin pentukin, joku reilu pari tuntinen meillä siihen rauhakseltaan meni.

Sato oli kyllä todella reipas, suurimman osan ajasta kulki edellä, eikä antanut pienintäkään merkkiä, jotta askel painaisi. Viimeiset kilometrit Sato kyllä sai tyytyä sylikyytiin - ei pienen pennun ole hyvä ihan mahdottomia juosta.



Ei kommentteja: