tiistai 7. maaliskuuta 2017
Ihanat kevät säät
Viimeisen sairaslomapäivän kunniaksi aloitin aamun käymällä mamman kanssa pikku kävelyllä, kyllä oli melko hidastempoista etenemä neidillä pötsin kanssa! :D
Mahassa on kyllä hurja myllerrys, jännittää todenteolla mitä torstain tiineysröntgen sanoo meille pesueen kooksi!
Päivällä vietettiin sitten Ricon ja Piken kanssa 1,5h peltoja (joita Liperissä riittää!) kierrellen. Ai että mikä keli!
maanantai 6. maaliskuuta 2017
perjantai 3. maaliskuuta 2017
Valas rantautui Liperiin.
Moran laskettuun aikaan on kaksi viikkoa, ja neiti koira tuli Liperiin. On se iso. Ultran kertomat neljä varmaa pentua ovat joko TODELLA hyvä ruokaisia taikka sitten meille on odotettavissa monta pikku Moppea - itse alan kaartua jälkimmäiseen, miel yhtään on nuo mitat verrannollisia äiteensä - joka etenkin viimeisimmässä tiineydessä otti muutaman raskauskilonkin. :D
perjantai 24. helmikuuta 2017
Viimeinen kolmannes lähti käyntiin.
Moran tiineyden viimeinen kolmannes lähti käyntiin eilen. Mittanauhallisesti ei hirveästi ole senttejä tullut, mutta yllätyksekseni paino huitelee 35kg, ja normaali tilanteesa neidin paino on noin 30kg hujakoilla. Muutoinkin Moran leviäminen on ihan erinäköistä, kun Demillä kummassakaan tiineydessä tässä vaiheessa, mutta onhan Mora rungoltaankin paljon emäänsä pidempi ja isompi, että sinne on hyvä kätkeä pienet koiranalut - tai siis oli hyvä kätkeä, nythän tuosta ei voi enää erehtyä onko tiine.
Mielenkiinnolla odomme mitä tiineysröntgen sanoo aikanaan pentumääräksi. Eipähän ole ennen tullut moisessa käytettyä, mutta nyt kun on yhteistyö-pentue, niin ajateltiin Iidan kanssa, että molempien mielenterveyden vuoksi voisi rtg:ssä käyttää ja katsoa saako mielenrauhan, kun tietää montaa odotella - jos tietää! :D
Mora saapuukin ensiviikon lopulla Liperiin totuttelemaan pentumiljööseen, joskin sitä vaille tuttu paikka neidille, että varmasti enenpi saadaan neuvotella siitä onko äitikoiran paikka sängyssä vai pentulaatikossa! ;)
Kovastihan tuo jo jännittää meneehän kaikki nappiin loppuun asti! Toivotaan!

keskiviikko 15. helmikuuta 2017
Moran tiineys puolivälissä
Moran tiineys on edennyt jo puoleen väliin, toki kun uroksen kanssa olivat neljä päivää yhdessä niin, tarkkoja vuorokausia mahdoton sanoa, mutta niillämain kuitenkin. Mora söi koko ensimmäisen 4vkoa todella huonosti, mutta nyt onneksi alkanut ruoka maistua.
Mora tulee maaliskuun alkupuolella meille, mutta pitihän neitiä käydä eilissä päivänä katsomassa, ja sussiunatkoon mikä vastaanotto! :D Ei olekkaan moista pusutus huutokiljumis-hepulia ihan äsken ollut neidillä, vaikka ainahan se mukaan olisi lähdössä, on sen verran tottunut siihen, että olen hakenut sitä ym. mutta kyllä tuo oli jo omaa luokkaansa. Että näkyy tiineys myös käytöksessä!
![]() |
| 14.02.2017 30/34vrk |
![]() |
| 01.02.2017 17/21vrk |
torstai 9. helmikuuta 2017
Pikku Tiitiäisen Belle "RANA"
..käväisi tänään Joensuussa moikkaamassa kasvattajaa, sekä luustokuvilla. Kuvat lähtivät priimana kennelliittoon, mutta toki vielä arvauspaneli on läpikäytävänä, että mikä loppu tulema.
Rana sterkattiin myös samalla voimakkaiden valeraskaus oireiden takia, toivottavasti nyt helpottaa! :)
Rana oli oikein avoin, iloinen ja tekemisen intoinen nuori neiti, ei voinut olla kuin tyytyväinen!

keskiviikko 8. helmikuuta 2017
Pentuja!
Meillä odotetaan pentuja syntyväksi vko 11!
Pikku Tiitiäisen Ajattara "Mora" x Kirkemayn Jyyrä "Rukka"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)