lauantai 26. huhtikuuta 2014

Pääsiäisen jälkeen.

Kaunis, kauniinpi Sylvi <3
Maanantaina vietettiin vielä koiraisasti faaraoystävien kanssa päivästä ja sitten vielä Neppi ja Noora tulivat iltasella käymään. Otettiin Nepille muutama ukko. Saatiin uusi faaraovahvistus, pikkuOlga, joka oli ehkä universumin reippain pieni punanenä, hän oli sitä mieltä, että hiukan liian kierroksilla olevaa Riksuakin voisi lyödä vaikka tassulla ja sekun estettiin - komentamisen määrä oli aivan mahdoton! Ei kyllä osannut varoa yhtään. Ihana tapaus. Sitten tietysti oman osansa huomiosta saivat isotkin faaraot, jotka edustivat näyttämällä nätiltä.







Sitten niihin Neppi kuviin:




Tiistai aamuna sitten palautin hoitopaimenet koteihinsa ja työpäivän jälkeen suunnattiin Riksun kanssa tottistelemaan. Seuraaminen ja käännökset on tosi hyvällä mallilla. Liikkeestä maahan on jo aikasta toimiva. Liikkeestä seiso meni uusiksi, jotenkin ei nyt hiffaa sitä pysäytys-käskyä, joten käskyn vaihto ja temppu opetteluun uusiks. Reilu 3min paikkamakuu, ei elettäkään, että nousisi, mutta hemmetin adhd! Rico osaa varmaan koko kylän mopopoikien rekkarit ulkoo, sillä se kyyläämisen määrä paikkamakuussa on ihan älytön. Mutta lopun perusasento oli hieno.

Keskiviikkona käytiin koirien kanssa 10km hihnalenkki - siis koko porukan kanssa! Käveltiin äidin luo katsomaan Puolan tuontia ja matkalla koirat saivat vähän käydä pellolla rallaamassa, ja paimenet odottivät sitten ulkona parkissa kun oltiin Arpun kanssa sisällä.


Viikonlopun kuulumiset omana päivityksenään :)

Ei kommentteja: