Näistä kuvista se ajatus sitten lähti!
28.11.2010 Lähdin avon kanssa kohti etelää ja sieltä mukaan tarttui tollainen! Siitä ne ongelmat sitten alkoivat ;) Heti ensimmäisen 200km jälkeen Demi osoitti ensimmäiset pahoin voinnin merkit, oltiin ajettu ehkä 30km mutkaista ylä-alamäki pikkutietä, kun navi keksi rueta pelleilemään. Demi tökki aikansa minua olkapäähän takapenkiltä, kunnes tajusin mitä neiti yritti kertoa! Sitten pysähdyttiin jossain huoltsikalla jonne arvon navi suostui meidät lopulta viemään, eikös vaan Demi onnistunut ampaisemaan autosta ulos - takapenkiltä kuskin ovesta pihalle - eikä tietysti hihna ollut perässä, ehdin jo ajatella että näinkö nopeasti meidän yhteinen elämä päätty! No joo neiti koira palasi heti kehotuksesta luokse ja kapusi takaisin autoon - se halusi vain vähän jalotella ;)
Aikanaan kun sitten saavuimme Joensuuhun, jossa Armas oli odottamassa hoitajansa kanssa, oli minulla lievä ressi siitä että miten Armaan Demille esittelisin, kun tiesin sen olevan remmiräyhä, ja tiesin että Armas ei moista pullistelua katso, vaan räsähtää takaisin. Päätin sitten että haen itse Armaan, koska halusin näyttää Demille heti alkuun että Armas on minun kanssani,näin ollen kuuluu laumaan. Avo jäi kaksin käsin pitämään jo siinä viaheessa perääni huutavaa saksalaista. Armaan pihalle haettua avon tehtävä oli vain pitää tiukasti kiinni - tapahtui mitä tapahtui! Reaktio oli sangen voimakas kun Demi nousi vasten hihnaa ja aloitti tajuttoman rähinän jo kauvan ennen kun pääsimme sinne asti. Tässä vaiheesa laskin Armaan irti ja jätin sen kauvemmas odottamaan, ja annoin luvan tulla luokse vasta kun Demi oli minun käsissäni. Noh rähisemiseksihän se meni, mutta kun huusin molemmilta idiooteilta korvat lukkoon haistelivat ne toisiaan ja tilanne raukesi. : ) Kyllä Demi kovasti yritti komennella Armasta mutta Armas ei moisesta hetkahtanut.
Eihän meillä ensi kuukausiin ollut mitään leluja taikka luita koirilla, ja Demi oli korostetusti alemmassa asemassa kun Armas, mutta siitä se arki sitten normaalisoitui ja keväällä koirat olivatkin jo ihan normaali parivaljakko, jakavat lelunsa ja kahakoiltakin vältyttiin siinä vaiheessa jo aika pitkälti. Välillä pientä ressin aiheuttamaan kivahtelua ja murahtelua oli, puolin ja toisin mutta se nyt kuuluu jokaisen koiran elämään.
Nyt 28.12.2011, vuoden Demin kanssa eläneenä, voin sanoa että olen todella onnellinen että uskoin Demin hyvyyteen, enkä luovuttanut siinä vaiheessa kun tajusin ja koin kuinka syvällä koirassa nuo sen opitut ongelmat on. Luonnehan tuolla on täysi kymppi, rakastaa kaikkia ihmisiä, ei juuri riista viettiä, ihmiselle älyttömän nöyrä - mutta tarvittaessa käyttää myös omaa nuppiaan. Kaikki muut Demin kehittelemät ongelmat ollaan selätetty, mutta remmiräyhäys on ja pysyy vielä neidin luonteessa, ei todellakaan enää siinä määrin missä kun tuli, mutta on se vaan sellainen tapa haukkuja - että ihan ärsyttää!
Vuoden aikana Demi on oppinut perusasiat agilityn puolelta, sekä tokon puolelta, saanut pari uutta koira kaveria, käynyt arkitapa kurssin, päässyt vetohommiin - joista nauttii täysin rinnoin, saanut kokea kaupungin hälinää - sekä maaseudun rauhaa, on käyty veneilemässä - on saanut uida. Niin ja myös näyttelykäytös opittiin ja saatiin erittäin hyvin arvosanoin kehäkäytös läpi. Ja mikä tärkeintä, Demi on oppinut sisäistänyt paikkansa porukassamme, eikä yritä enää sikailla sieltä ylöspäin, tyytyy asemaansa ja nauttii siitä täysin rinnoin sohvalla selälleen retkottaen! ;)
Että jos tässä nyt sitten laittaa vaakakuppiin tämän remmiräyhäyksen ja nämä positiiviset asiat, niin kyllä minä luulen tuon plussakupin painavan huomattavasti enenpi!
Kuvia ekalta kuukaudeltamme!
Helmikuulta (c)Pilvi H.
Maaliskuu.
Huhtikuu.
Toukokuu.
Kesäkuu.
Heinäkuu.
Elokuu.
Syyskuu.
Lokakuu.
Marraskuu.
Joulukuu.
Tässä oli kuvin osa meidän vuodesta, paljon jäi kuvia laittamatta,mutta tähän hätään nyt jokunen kuva sieltä täältä. :) Ensivuoden tavoitteet julkaisenpa sitten viikonloppuna - niillä main ainakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti