tiistai 5. helmikuuta 2013

Maanantai agility.

Extemppore lähdettiin Sannan ja punanenien kanssa aksahallille maanantai iltapäivän kunniaksi. Koska ennätin hallille ensin askartelin Demille pienen radan tyngän.

En pahemmin ole Demillä keppejä radalla tehnyt, mutta muuten helpolle radalle kepit olivat oiva lisä, joten tuli nekin sinne laitettua - KYLLÄ KANNATTI!



Alku vitos hypylle asti onnistui oikein mallikkaasti, siihen palkkaus pallolla, sitten lähtö vitos hypyn takaa, seuraavana kepit - ekan kerran yritti puomille - sain kesken pois mutta sitten itse olin niin lähellä keppejä ettei Demi mahtunut pujahtamaan kepeille suoraan vaan joutui pysähtymään että siirryn tieltä - turhautui ja alkoi huutaa. Huonojen keppejen perään palkkaus ja sitten uusi yritys vitos esteen takaa.

Tällä kertaa koira pääsi esteettä kepeille - ja ne meni TODELLA HIENOSTI :) siitä matka jatkui täyspitkälle pituudelle, hypylle ja takaa kierrolle, no problem. Siitä matka jatkui puomille ja palkkaus siihen! Sitten lähtö puomin kontaktilta hyppy - hyppy - A - putki ja lopuksi hyppy, ai tauti, että tulee kiire tuollaisella suoralla tuon koiran kanssa!

Vaikka pätkissä tehtiin tuli kyllä sellanen olo jotta kyllä myö ollaan kehitytty, joko Demi on oppinut keskittyy ja kattoo mitä sen pitää tehdä tai sit mie olen oppinut näyttää tarpeeks selvästi ja määrätietoisesti mitä siltä odotan, joka tapauksessa  oli kummin oli, tää sopii mulle erittäin hyvin. Demistä tulee vielä hieno kisakoira nyt kun ollaan opittu ymmärtämään toisiamme selkeämmin :D Eikun kisakalenteria täyttämään.

Sit sain otettua vielä hallinta treeniä - Demi oli irti kun Sanna otti koiran kontista - D ei vilkaissutkaan vaan pysyi lähellä kontaktissa, en vaatinut toko tason seuraamista. Olin kyllä reenin jälkeen  todella tyytyväinen Demiin!

Sitten oli Ralfin vuoro ja sen jälkeen Ricon. Alkuun otin pari kertaa aitaa ja putkea yksittäisenä, pikkumies oli ihan hyvin kuulolla joten sitten otin hyppy - takaa hyppy - putki sarjaa ja se meni tosi kivasti. Sitten muutaman kerran mentiin A,ajattelin kokeilla josko Rico olis ensimmäinen miun koirista jonka opettasin stoppaa kontakteilla- hymn saa nähdä. Sitten putki-hyppy- hyppy takaa , olin kyllä tosi iloinen kun pentu ei hyppyjen välistä tullut luokseni vaan meni takaapäin toisenkin hypyn ja sitten vasta luokse :) <3 Niin ja Samaan aikaan hallissa hääräsi Sanna häiriönä, kun asetteli Ruutille verkkoja keppeihin - kertaakaan ei Sannan luo karannut!

En malta ottaa et päästään kunnolla tekemään pennun kanssa!

Loppuun hallinta harjotus (....hihnassa), Sanna kulki Ruudolfin kanssa pihalla ja minä yritin ylläpitää pennun kiinnostusta minuun, muutaman kerran pääsi puhahtelemaan ja kerran yritti hihnan mitan singota , mutta sain sitten kuulolle, epämääräisiä "äp,hyst, tyst, shh" äänöhdyksiä käyttäen, naksulla palkkasin rauhallisesta olemuksesta ( Ricolla siis puskee pintaan minulle kaikki nyt heti -itkupotkuraivari- ikää, heti jos ei pääse jonnekkin alkaa vikurointi). Homma loppui kun ohitettiin Ruuti muutaman metrin päästä löysällä hihnalla , sitten hirmunen leikkiminen pennun kaa ja valtavat kehut, josko  tuo oppia että sillä meuhkaamisella kavereiden luo EI pääse.

Mut hirmu hyvä fiilis jäi molempien koirien osalta reeneistä :)

Armas siis jatkaa vielä tämän viikon lomailua, vaikka oireet ovat kadonneet niin en uskalla riskeerata että on puolikuntoinen tai oireet ykskaks yllättäen palaavat ainakaan treeneissä.


1 kommentti:

Tiia ja Arto kirjoitti...

Toivottavasti Armaan oireet ei enää palaa <3