Maanantaina meille rantautui vielä Aamukin muutamaksi viikkoa, eli näin ollen on koko minun hurttavahvuuteni poikkeuksellisesti kotosalla. Rico on mielissään, kun on tyttöjä joiden kanssa temuta, mutta kuten odotettua oli, Mora ja Aamu eivät oikein keskenään juttuun tule, joten saavat vaihdella sitten vuoronperään kumpi on yksin ja kumpi Riksun kanssa.
Onneksi kuitenkin kaikki ovat tottuneet olemaan sisätiloissa porttienkin takana (meillä kun ei mitään kenneltiloja ole, vaan koirat ovat ihan elämän keskellä :D), niin ei tarvitse miettiä, että kukaan tulisi yli tai läpi, tai muutenkaan notkuisi porteilla turhan päiten, joten sisällä elo on aika seesteistä. Ulkonahan meillä on kaksi isoa tarhaa ja siellä nuoriso on saanut päivät viettääkin, eikä tytöillä ole mitään ongelmaa vierekkäisissä tarhoissa olla, ennemmin se on tuo Demi joka käy tarhalla sitten aukomassa päätään jos silmä välttää.
Maanantaina Mora kävi ultrassa, mutta tulos jäi vielä sen verran epäselväksi, että uusinta ultrassa pitää käyttää. Samalla reissulla myös kissat pääsivät hammaslääkäriin ja juteltiin myös Kiian mahdollisesta epilepsiasta. Ennen eläinlääkäriä käytiin kuitenkin tutustumassa äitini uuteen kämppään - selvästi kelpasi elukoille.
Eläinlääkäriin päästyämme sitten molempien kissojen sydänäänet olivat hyvät, joten myös Paroni uskallettiin rauhoittaa. Molempien suut putsattiin, Paronin suu oli huomatavasti huonommassa kunnossa, mutta saatiin taas uudet antibiootit, toivottavasti nämä lopultakin auttaisivat ja ientulehdus saataisiin lopultakin kuriin. :/ Kiian kohdalla suussa oli lievää ientulehdusta ja vähäiset hammaskivet otettiin pois.
Molemmat kissat saivat viikon antibioottikuurit, Paronille hiukan erivalmistetta sekä myös kipulääkettä. Kiia syö antb. itse, kun antaa, ja Paronin kanssa tarvitsee nahkarukkaset, että saa pillerin alas kurkusta :D
Kiiasta otettiin myös verikokeet, joista katsottiin että maksa&munuaiset on ok, sillä niiden pettäminen kuulema aiheuttaa kissoissa epileptisiäkohtauksia. Keskiviikkona sain tulokset, kaikki muut arvot oli priimaa, mutta sokerit vähän ylhäällä, mutta se saattaa johtua ihan vaan tuosta ientulehduksesta/stressistä, pitää otattaa sokerit uusiksi, kun käytän Aamun luustokuvilla, ja pois sulkea myös sokeritauti. Sokerien eläinlääkäri ei kuitenkaan uskonut liittyvän Kiian epileptisiin kohtauksiin, vaan sovittiin, että jos haluan kokeilla epilepsialääkitystä niin saan sitten puhelinreseptinä lääkkeet.
Kiialta oli lähtenyt tuossa ~3vkoa sitten yllättäen kulmahammas, ihmeteltiin miten se on mahdollista, sillä ikenessä ei ollut tulehduksen merkkejä sillä kohin, mutta eilen iltana sitten kipulääkettä antaessa huomasimme Kiian posken sisäpinnalla kunnon jäljen (nyt jo 'arpeutumaan päin'), joka näytti aivan siltä kun kissa olisi saanut kovan iskun siihen ja hammas ikäänkuin 'uponnut poskeen', joten vähän ynnäilimme, että Kiian on luultavasti saanut myös meidän poissa ollessa epilepsiakohtauksen ja tippunut puustaan (nukkuu siellä katon rajassa aika usein) naama edellä lattiaan ja hammas on siinä vaurioitunut ja pudonnut sitten. Jos näin on, kohtaus olisi ollut kolmas tiedossa oleva helmikuun jälkeen, epilepsialääkitys suositellaan aloitettavaksi jos kohtauksia alkaa olla 1/kk. Noh sitten kun saa tuon suun kuntoon ja uusiks otettua nuo sokerit, niin aloitamme sit luultavasti lääkityksen (toivottavasti vain epilepsiaan, eikä myös sokeritautiin).
Mutta jos sitten vaikka muutama kuva viikonvarrelta Harmaasta ja Riksusta.
Loppuun vielä Aamuneidin karvan alle 2v. kuva:
Ensikuussa käydään sitten luustokuvissa, toivottavasti nekin näyttävät yhtä hyviltä kun ite hurtta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti