Ensin Rico toimi häiriönä Fonzielle "kokeeseen ilmottautumisessa", sillä F on menossa muutaman viikon päästä jälkikisoihin. Rico ei oikein meinannut tajuta jutun jujua, miksi ihmistä kätelläään, miksi ihmiseen ei saa kyöhnäytyä, miksi pitää odottaa, miksi ei vaan voida leikkiä? :D
Sitten otettiin tottistelussa aiheeksi perusasennosta lähtö kontaktissa - Rico kun seuraa ihan hyvin ja pitää kontaktin, JOS liikkeestä otan sen seuraamaan, mutta perusasennosta lähdettäessä kontakti on hiukan kehno. Siihen saatiin muutama ihan näppärä suoritus ja vaikka välillä nuoren herran kiinnostus loppui, hyvin sain sen hetsattua vielä uudelleen töihin. :)
Sitten vahvistettiin takaa sivulle kiertoa ja muutaman kerran jätin paikkamakuuseen, kun muut touhusivat kentällä. Muille myös otettiin ampumisia, joten Rico joutui niitäkin muutamaan eri kertaa kuulemaan, mutta ei se Ricon ainokaista aivosolua hetkauttanut.
Armas sai koko illan olla siskontytön lellittävänä kentällä yleisenä häiriönä ja lihapullien syöjänä :D Paketillinen lihapullia oli hävinnyt kun illalla kotiin ajoin, joten taisi olla hyvä ilta pikku Tiillä :D
--
Vielä treenien päätteksi pyörittelin vähän Aamun emää, Sylviä, minun olisi tarkoitus neitiä käyttää pyörimässä vähän näyttelykehilläkin, joten piti vähän kokeilla lähteekö emäntä edes miun mukaan! Ai, että lähteekö? Heh, Sylvillä on tuo peruskoulutus niin hyvin hanskassa, että eihän sitä ollu kun pyöritellä, seisominen ei nyt ihan kymppi vielä ollut, kun en jalkojen asentoa ruennut vaatimaan, vaan kriteeri oli, että kaikkien jalkojen on pysyttävä maassa ja pyllyn ylhäällä - ja sehän ei Sylville ongelma ollu, voiko helpommin makupaloja saada? ;)
Lauantaina uudestaan, sitten ois tarkoitus keskittyä enenpi Ricon tekemiseen, nyt jäi aika vähälle tottikset, mutta meille paras treeni oli ihan vaan tuo rauhottuminen, kun muut touhuilee kentällä!
Illalla putsattiin Riksun kanssa kerpiilien mökki, jo oli koiralapsella pään pyörittelyä kun piti silmä kovana seurata hiirten menoa. Ihmeen nätisti kyllä katsoo, ei yritä edes häkin läpi napsia. Äitisä poika. :D
Tänään lähdetään maalle, haetaan Demi kotiin <3 Otetaan Mila mukaan, niin koirilla varmaan riittää täpinää kun Mila on alkanut olemaan aika kiinnostunut tuosta koiran "koulutuksesta" ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti