Oltiin jo hyvä tovi ulkoiltu kun koirat rupesivat mökkitien ympäröivällä pellolla juoksemaan ristiin rastiin, mutta palasivat pyynnöstä takaisin ja lähdettiin takaisin pihaan päin. Pian kuitenkin huomattiin, että Armas ei tullutkaan mukana, siitä se painajainen sitten alkoi. Huudeltiin Armasta ensin tieltä, sitten mentiin pellolle, ja lopulta sitten viimeisen näköhavainnon suuntaan alkavaan ryteikköön. Huudettiin, huudettiin ja huudettiin, mutta mitään, ei mitään kuulunut tai näkynyt. Armashan jos lähtee jäniksen perään se huutaa kun hinaaja - nyt ei kuulunut mitään, tunsin kylmän piston sydämmessäni. Pienen rämpimisen jälkeen löydettiin hirvien makuupaikat, eli oletus siitä, että se on hirven hajun perässä vahvistui. Vartti tuntiin mitään ei kuulunut, lukuisista huudoista huolimatta, päätettiin lähteä kiireen vilkkaan pihaan - katsomaan josko se olisi sinne juossut, eikä enää viitsinyt takaisin tulla (maasto hiukan arvaamatonta ja meillä vain yksi valo, eikä kummallakaan puhelinta, niin siksi toinen ei voinut jäädä etsimään koiraa yksin).
Pihaan tullessa kuitenkaan koiraa, ei näkynyt mailla ei halmeilla - itkin tässä vaiheessa jo silmät päästäni, sillä Armas ei IKINÄ ole muutamaa minuuttia kauvempaan ollut poissa näkyvistä, ja silloinkin sen on kuullut kun jänistä ajaa. Sitten soitinkin jo ystävälle, siltä varalta, että koira ei oikeasti löydy - kokoaisin varmasti porukan rämpimään metsää läpi metri metriltä - jos Armas vaikka onkin jäänyt jonnekkin kiinni, eikä näin ollen pääse tulemaan luokse. Puhelun aikana kuitenkin jostain keskeltä ei mitään alkoi kuulua todella tiheä ja hätänen haukku - ei riistan metsästys ääni, vaan sellanen mitä Armas piti pahimpina eroahdistusaikoinaan. Eipä siinä paljon ollut aikaa järkeillä, kun tiesin, ettei Armas hauku kauvvaa, niin eikun ääntä kohti - vaikka tässä tapauksessa ääni kuului selvästi kauvempaa, ja vastassa oli hillitin ryteikkö jossa oli hurjan leveitä ja syviä ojia loputtomasti - IHAN SAMA SINNE! Minua ei normaali olosuhteissa olisi moiseen *aska kasaan saanut kirveelläkään, mutta nyt mikään ei tuntunut läpi pääsemättömältä kun kuulin Armaan äänen.
Rämmittiin, huudettiin, rämmittiin ja vielä kerran huudettiin, välillä haukunta lakkasi, silloin kehotin Armasta haukkumaan lisää "kovasti" käskyllä , ja pari kertaa se vielä muutaman haukun antoi, kunnes taas hiljeni - mitään ei kuulunut. Ryteikön läpi päästiin lopulta aukealle pellolle - ja siellä jatkettiin huutelua. Loputtomalta tuntuneen ajan ja syventyneen epätoivon jälkeen lopulta liki tunnin jälkeen huomasin pellon toisessa päässä ryteikön reunassa tutun vilkku valon. ARMAS!
Se tunne kun tunnistit,että näet valon, mutta kohde ei liiku, oli ehkä maailman ristiriitaisin. Olin hajota onnesta "SIELLÄ SE ON", mutta samalla koin järjetöntä pelkoa siitä - "miksi se ei liiku? MIKSI?" Luojan kiitos kuitenkin kaikki oli kunnossa, mutta Armas vaan oli niin häpeissään / hätääntynyt, ettei uskaltanut tulla luokse kun vasta sitten kun jo lähellä - sitten pieni otus kyllä hajosi ihan totaalisesti, voi sitä hännän heilutusta ja ulinaa mikä pienestä koirasta lähti kun sen syliini - litimärkänä ja paskaisena sain <3
Ruokakin palo uuniin, eikä sitä enää oikein uuniloheks tunnistanut, mut pääasia, jotta pikkuotus löyty <3 Illalla Armas olikin ihan kanttuvei, ei paljon unta kyselly. Ohessa myös kuva mulkosilmäpapasta, eikun Paronista <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti