keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Isopaha hukka vai pieni viaton pentu?

Maanantaina kävin näyttely treenaa Aamun emää ja siskoa. Armista kuva materiaaliakin Tiina otti. Aamulle maanantaina tein jäljen kulmalla, hieno pentu oli, vaikka vähän tulikin ahnehdittua homman kanssa, mutta pätevä pentu on pätevä.

Demille tokotreeniä viikonlopun kisoja valmistellen. Myös avo-luoksetuloa hinkattiin taas, mutta eihhhh, ei se vaan koe ahaa elämystä sen kanssa. Käytössä takapalkka, ja tietää tasan, että palkalle pääsee heti kun pysähtyy, mutta SILTI valuu valuu ja vielä kerran valuu!

Tiistai päivän aikaan Aamu oli kokeillut tehdä itsestään hatun, ja teutaroinut itsensä pois portin ja oven takaa, ja kokeillut syöttää itsensä Demille ja Ricolle, kyllähän se oli vekin päähänsä saanut - että sitä mieltä oli Demi ollut Aamun seurasta, mutta kotiin tullessa veri oli jo sen verta kuivunut, että tämä välikohtaus oli sattunut jo aamupäivän aikaan, ja muutoin nuoriso oli sitten rellestänyt valtoimenaan asunnossa - ja sen näkönen oli kyllä kämppäkin. Demin olivat saanet teljettyä huoneeseen ja oven kiinni - joten ovat saaneet bilettää koko rahan edestä rauhassa -huoh...




Iltapäivällä vein Aamun omaan kotiin ja suuntasin teinin kanssa reeneihin. PEKOtreenit Ricon kanssa oli aivan MAHTAVAT uudessa paikassa maalaistalon pihapiirissä (käytössä navekka, traktori talli, leikkimökki, maakellari jne. )! 3 ukkoa, ei ilmaisuja, kun pilkkopimeetä oli, niin oisi Ricolla rullat jääny kyllä puolitiehen. Itse kovasti yritin tappaa koiran motivaation lähettämällä sen toistuvasti tyhjälle viimeisen ukon kanssa (..koska, pakkohan siellä nyt on ukko joissain olla...) , mutta silti koira teki töitä taukoamatta, välillä heitti isoakin lenkkiä pihapiirissä, mutta kokoajan pysyi työmoodilla - joskin (näin jälkikäteen sanottuna) hyvinkin selkeästi kertoen "mut äippä, eihän täällä oo ketään, mä oon tsekannu jo nää mestat"  -  eikä mennyt hurvitteluksi! Hitto vie, on se pätevä. 


Tänään voisi Ricolle jälki tamineet PIIITTKKÄÄÄSTTÄÄÄ aikaa kaivaa esille, mutta mietin, josko tekisi pelastuskoirajälki tyyppisesti jälkitreenin, elikkäs jäljen päähän ukko. Hymmnn.. Katsotaan!



Ei kommentteja: