sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Nurmes RN Pikku Tiitiäisen Ajattara

Käytiin Moran kanssa tänään Nurmes RN:ssä, tarkoituksena oli, että paikalle olisi tullut myös Otto-veli, mutta erinäisten syiden johdosta Otto estyi tulemasta paikan päälle. Kehiä saatiin odotella vajaata pari tuntinen, sillä kultaisianoutajia tuntui olevan loputtomasti ja tuomari tuntui kirjotuttavan ihan laajan arvostelun, eikä turhaan hoppuillut. Kultsujen arvostelua aikani kuunneltua aloin olla hyvin epävarma siitä saisiko Mora sittenkään edes H:ta, sillä tuomarilla, Jaana Hartus, tuntui olevan melko tiukka linja, EH:ta antoi aika paljon, mutta ERIä saati sitten SA:ta ei kehässä liiemmin näkynyt, näin ollen oletukseni oli, että käyttikseni nauretaan jälleen kehästä ulos jonkun H:n pahimmassa tapauksessa T:n kanssa.

Mutta mitäpä viellä! Moran vuoron koittaessa neidin käytös oli täysin priimaa ja onnistui vakuuttamaan tuomarinkin olemalla erittäin hyvän arvoinen - jes, saatiin se mitä tultiin hakemaan! Nuorten luokassa oli myös toinen narttu, se oli hiukan jytkeämpi, ehkä hiukan huonossa karvassa, mutta muutoin valmiimman oloinen, kun Mora. Mutta niin siinä vain kävi, että Mora viitottiin hänniltä ensimmäiseksi ja näin ollen luokkavoitto! Mahtavaa!


Tuomari; Jaana Hartus:
"Kookas, tasapainoisesti rakentunut pitkälinjainen narttu, jolla riittävä luusto ja varsin hyvä runko. Kevyt piirteinen pää. Varsin suora ylälinja. Toivoisin enemmän etukulmauksia. Riittävä askel, mutta takana voisi olla enemmän voimaa."

NUO EH, NUK1!



Ei kommentteja: