perjantai 31. heinäkuuta 2015

Pentupäiväkirja - tiineys vko 4-5

Saavutettiin tuossa puolessavälin viikkoa tiineyden puoliväli, ja Demi näyttääkin jo silmiin nähden tukevalta. Ylhäältä päin otetusta kuvasta ei vielä tiineys juuri erotu, mutta neidin ollessa katollaan, mahaa ei voi olla huomaamatta, ja myöskin sivusuunnasta katsottuna alalinja on menetetty.

Demi on voinut erinomaisesti, varastelee ruokaa pöydiltä ja vierailee kissanlaatikolla - että suoraan sanoen ihan sikahan se on. :D Eilen vierailin ELL muista syistä niin samalla tuli sitten ostettua matolääkkeet koko laumalle (Axilur) jo valmiiksi.

Loputtomasti huomiotahan Demi haluaisi, koko ajan saisi olla rapsuttamassa. Mutta hiukan se vaivaantuu vatsan silittelystä, joten rapsutukset on keskitetty tuonne rintapuolelle :) Myös Ricolle se on nyt pari kertaa kilahtanut, jostain ihan pienestä syystä, siten ettei Rico ole uskaltanut sitten enää tulla lähellekkään - että kaipa se neiti rupeaa sitten ottamaan sitä omaa tilaakin, kun hiukan olen pelännyt sitä, että Ricon kanssa kun painivat niin rajusti, ettei Demi sitten sano kun ei enää jaksa.

Tänä aamuna mittanauha näytti 67-68cm, se tekisi ~5/6cm vatsanympärystä lisää viimeviikkoon nähden. Saapi nähhä millanen mammutti tuosta oikeen tuloopi! Nythän se pötsin kasvu vasta alkaa. :)






Loppuun Armas-kevennys. <3


Ei kommentteja: