tiistai 29. marraskuuta 2011

Älykkyys VS voima!

Kuten otsikkokin kertoo, totesinpa taas, ettei Demille vaan sovi älyä vaativat tehtävät, se on luotu tekemään sellaisia asioita jotka vaativat sisua & voimaa (esim. vedätys), kun Armas taas kykenee mukautumaan helposti. :D Noh joo, kyllähän se Demikin aina välillä jaksaa yllättää älylläään, mutta mielummin se menee massalla ;)

Asiaan. Nyt lopulta kun lumet tupsahtivat alas taivaalta pääsin kokeilemaan Demillä potkukelkan vedätystä - kun koko kesä ollaan pyörällä asiaa jo reenattu (ja viime talvena veti suksilla), ja ai että neiti intoutui vetämään! Sai kyllä koko ajan olla vähintään yksi jalaka maassa ettei vauhti yltynyt mahdottomaksi (neidiltä ei tuo rauhassa käpsyttely onnistunut kun oli niin innoissan). Ei mitään toivoa että olisi saanut vaan rauhallisesti lykkiä eteenpäin. Yritin sitten saaa neidin ymmärtämään tuon "ravi (joka pyörän edessä kyllä toimii)" käskyn sillä, että Heidi istui kyydissä, ja itte sain sitten takaata jarrutettua vauhtia, ja estettyä kaahaamisen - joka oli helpommin sanottu kuin tehty. Noh sittenkun neiti koira edes vähän oivalsi, ettei koko ajan tarvitse kaahata, ja Heidi pudotettiin kyydistä, noh meilkeinpä samoin tein sain taas alkaa jarruttaa kaksin jaloin kun neiti olisi vienyt minua satalasissa. Pikkusta vaille innoissaan on Demi vetämisestä, saapi kyllä lämmitellä kunnolla koiruuden ennen vetolenkille lähtöä, kun menee tollaseks riehumiseks tuo vetäminen, loppuverkkaa unohtamatta. :)


Tähän asti ollaan pyörällä "vedätetty" ihan Hurtan normi valjaissa, joissa kiinnitys lenkit myös kyljissä (- ahkion aisat saa kätevästi kiinnitettyä niihin, jos ei jaksa länkiä heittää koiralle niskaan ahkiolla vedättäessä). Ne on ihan hyvät ollu, ei ole Demillä ollut mitään jumeja yms. mutta eilen, potkukelkka vedon jälkeen päätin, että nyt hankitaan kunnon vetovaljaat, kun lumela kuitenkin on raskaampi vetää ahkiota/potkukelkkaa, mitä esim. pyörää asfaltilla. 


Meillähän oli jo Sinnan Björkiksen valjaat kokoa 3 kokeilussa, mutteivat ne istuneet Demille kunnolla, selkä jäi liian lyhyeksi & kaula meni liian tiukaksi kun neiti sai turkkinsa vielä takaisin. Nyt sitten hankittiin ihan omat, Jokke tour vetovaljaat, kokoa2 ja ne asettuivat aika hyvin, kaulasta sopivan napakka, muttei kireä, selkä vähän arveluttaa onko tarpeeksi pitkä, mutta jotakuinkin. Tänään pitäisi koe ajoon päästä ;)


Niin ja sitten siihen älylliseen osapuoleen, Armaaseen. Vähän tokohommia otettiin joenrannassa lauantaina, tuuli ihan älynä, mutta pari lyhkästä seuruuta & perusasentoa siinä otettiin kun jo piti juosta äkkiä autoon lämpimään!


V I D E O T A !

Ei kommentteja: