Eipähän meidän elämään kai mitään uutta ja jännää kuulu, mutta tehdään nyt katsaus silti..
Demi lopettelee lopultakin juoksujaan, nämä juoksut olivat viime juoksuihin nähen ihan hirveät, Armas oli viikon päivät ihan omissa maailmoissaan, ja Demi tyrkytti itseään niin rankasti, ettei koiria voinut käyttää edes yhdessä lenkillä, kun Demin kaikki enenrgia meni keimailuun, ja Armaan sitten puolestaan Demin kyttäämiseen, siinä unohtu täysin perimmäinen syy miksi pihalla oltiin! Nää juoksut nyt oli muutenkin tosi vaikeat kun Demi teki rankan kusitulehuksen sopivasti tuohon, niin ei tiennyt yhtään, että missä vaiheessa on juoksut alottanut, mutta tärppi päivät kävivät kyllä varsin selväksi.
Noh nyt kuitenkin on rauha palannut jo meidänkin talouteen, Armas kyöhnäytyy taas omaan tapaansa vieressä koko ajan, ja yöllä herra on taas löytänyt paikkansa peiton alla, kylki kyljessa kuorsaten. Viime viikon herra nimittäin vietti nenä kiinni koiraportissa, ei paljon huomannut koiran olemassa oloa, muutoin kun vaimean piiiiiiip piiiiiiiip äänen perusteella.
- Nyt olisikin sitten viikonloppuna, nenä kohti Jyväskylää, ja näyttelykehiä! Armas tosin on kehässä vain lauantaina, sillä sunnuntaina olisi ollut Kumpumäki tuomarina, mutta sillä kun ollaan käyty jo useampi kerta niin ei vielä ole tarvetta käydä hakemassa päivitystä edellisiin arvosteluihin. :) Sunnuntaina saatan tosin käydä sitten siskon beussit handlaamassa, kun se onneton meni jalkansa rikkomaan, niin ei välttämättä itse kykenen kehässä juoksemaan. Lauantaina myös minun pikkusisko depytoi viralliseissa JH-kehissä! Sonja kisaa 6v. bullmastiffi Minnillä, tämä rauhallinen lepsaus on Sonjalle oiva kehäkaveri tutustua näyttelytoimintaan, ja ihan kivaltahan tuo tyttöjen yhteistyö näyttääkin, ainakin treenejen perusteella. Hehkutetaan vähän, Sonja ja Minni kävivät ekan koitoksensa 12.11 mätsäreissä, siellä hienosti sijoittuvat sin1 bis4! Ei paha depyytti pennulla! :)
1 kommentti:
Ai sillä Demillä oli kuitenkin ne juoksut jo? Osasipa sitten hämätä!
Lähetä kommentti