sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Hyvä sää, parempi treeni.

Keväisen päivän kunniaksi lähdettiin eilen kentälle isommalla porukalla, mukana olivat mm. Noora ja Nemo, sekä Riksun veli Vinski omistajineen. :)


Ensialkuun saatiin kunnon paikkistreenit, paikalla oli paljon Ricolle vieraampia koiria, ja muutenkin paikkamakuuseen osallistui 6 koiraa, joten järjestäytyminen ja kaikki muu tivoli siinä ympärillä otti aikansa, joten saatiin sitten odotella hyvä tovi ennen liikkeen varsinaista aloitusta. Siinä odotellessa huomasi kyllä kehityksen koirassa, sekä koiran hallinnassa. Rico istua törötti sivullani ja tarjosi paljon kontaktia - josta palkkailin nakilla, ja pötkähti jo välissä rennosti maahan, ei ollut mitään tietoa teinimonsterista, joka olisi skannannut koko koirarivin läpi, etsien sitä "jonka naama ei miellytä". Olin todella ylpeä koirastani, ja se varmaan antoi Ricolle sitten vahvistusta käytökselleen, että näin on hyvä. Sitten kun kaikki lopulta olivat nätissä rivissä ja oli aika aloittaa liike, niiin Rico kuunteli hienosti minulta käskyt, meni ekasta maahan ja jäi sinne, meidän 3 ohjaajan poistuessa piilolle.

 
Rico pysyi maassa varmasti ja rauhallisesti välillä katsellen Nooraa (joka jäi Nemolle näkysälle) ja välillä oli katsellut myös vierustoverit, mutta ei ollut tuijotellut. Myöskään rivistä ohjaajan luo hiippaillut koira, joka palautettiin riviin ei aiheuttanut pahempia ongelmia, eikä myöskään toisen reunan koiran välipalkkaus. Piilossa oltiin joku nelisen minuuttia.


Sitten itse treeninä otettiin liikkuroitu nouto ja kaukot. Itse vähän feilasin noudon suhteen, kentällä oli toinen koira paikkamakuussa, jo hölmönä otin kapulan heitto suunnan kohti vierasta koiraa (toki siinä jokunen metri väliin jäi, mutta koiran näkökannalta joutui juoksemaan kohti vierasta koiraa ja tekemään tehtävää), sekä jäi aivan liian lähelle kentän reunalla seuraavia treenikavereita, sillä Ricolle noutoa ei olla vielä kentällä juuri otettu, niin olisi pitänyt tarkemmin ajatella. No joka tapauksessa koira lähti todella hyvin kapulalle ja otti kapulan ja lähti palauttamaan, mutta sitten sai aivopierun ja ei enää tiennyt kelle palauttaa se (...ja vielä kun joku puhui kentän laidasta, niin pieni ukko meni ihan häpsingilleen) , mutta käsiavuin kapula kuitenkin palautui minulle ja siitä taisi olla ok luovutus. Otettiin sitten uudestaan, siirryin pari metriä ihmisporukasta toisene suuntaan, mutta kapulan heittosuunta edelleen vierastakoiraa kohden, tässä muuten hyvä, mutta kapulalle mennessä leikki kapulalla ja pudotti matkalla (joskin otti omaaloitteisesti takaisin suuhun, että vahinko oli). Kolmannella kerralla sitten minä vähän älysin muuttaa kapulan heitto suuntaa vieraan koiran "viereen" , kapulan heitto oli hyvä, koira vähän nytkähti kapulan perään, mutta jäi vierelle, joten en siihen puuttunut, ja käskystä sitten lähti hakemaan, silloin vieraskoira paikkamakuussa nousi (tai nytkähti eteenpäin, en muista) , se vähän aikaa katkaisi herran ajatukset, joten kapulan suuhun otto ei ollut täysin puhdas, mutta muuten olin erittäin tyytyväinen. :)


Kaukot olivat hyvät, mutta taas nytkähti hiukan toisessa istumaan nousussa hölmösti, mutta muuten teki hyvin, eikä ennakoinut mitään, vaikka venytin käskyjen välejä. 

Lopuksi käytin Ricon sitten vielä kentällä ja tehtiin jäävät ja vähän jotain seuruuta siten, että kentällä treenasi kaksi muuta koirakkoa, hyvä asenne oli koiralla kaikkeen. Ei oo moittimista. :)

 

Loppuun vielä pari Vinskiä. PK-hyppy, pari noutokuvaa sekä luoksetulo.



Ja loppuun vielä tuoretta seisotuskuvaa nuoresta miehestä! Tykkään.


2 kommenttia:

Kaisu kirjoitti...

Moikka Siina! Heitin sinulle kysymys haasteen :) vastaile kun ehdit. Hyvää kevään jatkoa!

Kaisu kirjoitti...

http://rexgameplayer.blogspot.fi/2015/04/vastaukset-haasteeseen-ja-uudet.html <- tuossa linkki haasteeseen.