sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Nyt oli aika sanoo hei hei Peto & Mora (Lalaa) !

 
Peto jätti meidät tänään ja siirtyi kiusaamaan jo veteraaniksi ehtinyttä Zorroa. Peto on tehnyt heti selväksi, ettei hän ainakaan nuku siellä missä sanotaan, vaan haluaa ihan itse sisustaa paikat mielensä mukaan! :D 
Zorroa ihmetyttää mikä ihme emännän sylissä on!

 
On noi veteraani koirat vaan niin <3
 
Myös Laalaa, nyttemmin Mora siirtyi kiusaamaan Kikkadopperia. Oli jo uudessa kodissa rumunnut koiraportin ali ja päättänyt ettei pihan aidat pidä pentua, hih! :D
 
 
 
Iltapäivästä Demi alkoi olla jo hyvinkin turhautunut, joten oli selvää, että jotain säpinää pitää saada, muuten saksanneiti ei tykkää hyvää! :D
 

 
 
Tunnin riekkumisen jälkeen sitten hivenen tokoiltiin Demin kanssa, että mie tykkään tuon koiran tekemisen meiningistä nyt, äkkiä pitäs päästä ohjattuihin, etten pilais hyvää koiraa omaa osaamattomuuttani! :D Edistäminen on jäänyt aika hyvin kokonaan pois, mutta poikitta kyllä hiukan, mutta sekin riippuu aika pitkälti miten reippaasti ite kävelen että poikittaako vähän vai tosi paljon :D Liikkeestä seiso ja liikkeestä maahan on aika avot, minkä nyt lopun perusasento liikkeestä maaha menee välillä hiukan vinoksi, pitäisi joku kikka siihen kehitellä :D Luoksetulo on aika näppärä, mutta välillä tulee vähän liian iloisesti, ja hypähtää vähän vasten, mutta sekin vähentynyt kun ärähtää kunnolla, että ei noin :S

Demille olen myös ilmasua tässä opettanut muutaman päivän, kyllä se jo sisäistää et suun pitää käydä, mutta köh.. välillä unohtuu se ääni... kuuluu vaan kun leuvat loksahtaa!! :D Noh päivä kerrallaan, ehkä se jo viikon päästä haukahtaa, eikä kivahda.. :D
 
 

Ei kommentteja: