sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Sunnuntaita. :)

Pojat 10vko

Sunnuntai aamuna ajeltiin koirien kanssa takas Joensuuhun, kun avo meni töihin Kuopioon sunnuntaiksi.. Pitihän se sitten jotain äksäniä vielä keksiä, joten pyysin Hannan Pipsakääkän kanssa meidän seuraksemme. Iltapäivästä suuntasimme koirien kanssa montulle, siellä kun on niin hyvä kun pitkälle näkee muuttuvat tekiät, eikä tarvitse pelätä että joku irtokoira pääsee yllättämään. :) 


Mukana oli koko minun kopla + Pipsa, että aika hyvän rallin saivat koirat aikaan, Demillä kuitenkin oli varmuuden vuoksi koppapäässä, ettei vaan pääse Pipsalle räsähtämään hampaiden kera,  kun pennut rallasiva - sitä riskiä en ota,  Hienosti kuitenkin Demi oli, ja kävi jopa Pipsaa muutaman kerran haistelemassa, vaikka yleensä vähät välittää mukana kulkevista koirista, mutta nyt vissiin kiinnosti kun pennut juoksivat isoakin lenkkiä peräjälkeä. Mut tosi tyytyväinen kyllä olin neitikoiran käytökseen, kyllä se osaa käyttäytyä jos haluaa.

Ricosta etenkin Pipsa on aivan mahtava kaveri! Otto suhtautui Pipsaan aluksi aika suurella varauksella, oli kyllä kiinnostunut, muttei kuitenkaan heti lämmennyt leikkimään. Rico puolestaan painii koko ajan Pipsan kanssa, Oton lähinnä katsoessa vierestä. Joskin kyllä Ottokin välillä käy painissa mukana, mutta sitten haeskelee mielummin leikkikaveria ihmisistä / puuhailee omia juttujaan. 

Ei kommentteja: