torstai 20. joulukuuta 2012
Pakkasta ja kiirusta koko viikko.
Tämä viikko on mennyt aikalailla lonkkaa vetäen, ainakin koirien osalta - emäntä on pidetty joulun ja autokoulun ||-vaiheen tähden hyvin kiireisenä. Onneksi viikonloppu oli niin rankka koirille etteivät alkuviikkoon edes kyselleet tehtäisikö jotain, joskin keskiviikkona alkoi jo energia näkyä elikoissa.
Palataan kuitenkin hiukan taaksepäin, tiistaina käytiin isäni tykö, siellä oli molemmat nartut juoksussa, joten vain Rico pääsi mukaan, Armaan jäädessä Demiä vahtimaan kotiin - Demikin aloitti juoksunsa, luultavasti sunnuntain ja maanantain välillä, asian huomasin vahingossa tiistaina kun ajattelin tarvistaa joko ovat alkaneet, ja pyyhkäisin sitten ohi mennen paperilla ja kappas olihan tuo aloittanut, noh viimestään tänään kyllä olisin asian muutoinkin huomannut sillä lattialle oli pisaroita ilmaantunut. No Joo miltein 8kk tuo juoksuväli nyt sitten venyi pentujen jälkeen, vähän mietityttää tuo Rico että uskaltaako sitä pitää valvomatta äitikoiran kanssa, ainakaan isän tyrkkynartuista ei vielä ymmärtänyt, kerran taisi vähän tassua tarjota, muuten vinkupossu suussa yritti saada ladyja leikkimään :D Pitää seurailla tilanteen kehkeytymisyä, se nyt on varma ettei Demi ennen tärppejä ainakaan siedä alkuunkaan peräpään lipittelyä ( meinasi pennulta lähteä pää kun kävelikään D takaa, sen lisäksi Demi on erittäin tarkka kaikesta syötävästä), noh Joo mahtaa tulla mukava joulu, ei nyt muuten, mutta kun ei joulua kotona vietetä vaan savonrannalla, niin saa nähdä miten Armas ottaa painetta häsläävistä ihmisistä + Demistä, saattaa olla ettei paljon pennun seura ukkoa kiinnosta.
Niin sitten lopulta kun oli aikaa ja olin keskiviikko illan koirien reenille pyhittänyt, pakkanen laski alle -20 ja Armaan toimintakyky lamaantui täysin - kuten myös emännän! Hurrrr.. Se niistä aksa treeneistä siis, koirat lomailivat päivän lisää.
Tänään tuntuisi tuo pakkanen jatkavan samalla linjalla, joten brasilialainen jatkaa talviuniaan, mutta saksanurpot varmaan ovat sitä mieltä jotta ulkona on bikini keli! Onneks viikonloppuna päästään maalle niin ei ole kun aukaista ovi niin pääsevät nuo kahelit ravittamaan :D Tälläinen tylsä kuvaton päivitys kun puhelimella en onnistu kuvia lisäämään. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti