sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Keskiviikko treenit!

Agilityn saralla meillä on nyt pieniä muutoksen tuulia puhaltanut, Demi stopataan täysin kontakteille namialustalla ja itse en koiraa radalla palkkaa - vaan palkka tulee avustajalta.

Demin tarkkuus kärsii siitä kun se koko ajan kyttää ja huutaa minulle, että joko saa palkan (pallon) . Joten nyt sitten ajattelin piruutta kokeilla, jos Erjalle annan pallon ja hihkaisen sille aina PALKKA - kun on syytä heittää pallo. Tää onnistu aika hyvin, Demi oli HUOMATTAVASTI hiljaisempi koko treenin.

Namialustan otti tosi hyvin vastaan, hivenen epäilin, ettei sitä kiinnosta, mutta nyt kun se ei saanut hajua siitä, jotta pallo olisi minulla - malttoi se jopa lihapullienkin eteen jotain tehdä. Itse olin vaan hölmö kun olin silpunnut valmiiksi lihapullat niin pieniksi, että isonenäisellä paimenellani meinasi mennä murut nenään kun niin autuaasti niitä imuroi, ja tämä toki oli myös aika hidasta. Helpommalla olisi selvinnyt kun olisi siihen kokonaisen lihapullan vain jättänyt :D

Eka pallo palkka tuli keppien jälkeen - keppien jotka jouduin keppikepiltä edelleen itse näyttämään Demille. Tämän jälkeen sai taas hivenen ojentaa hurttaa, että palaisi takaisin kuulolle - pallo kun meinaa viedä aivot mennessä. Noh kuitenkin heti kun putkeen sen vaan sai lähetettyä matka jatkui, täysikokoinen muurikaan ei menoa hidastanut, ja sitten taas oli kontaktilla alusta - hyvin otti ja matka jatkui paremmin A:lta kun puomilta - syynä saatto olla isommat namipalaset. Siitä sitten hyppy, putki, hyppy ja pussi, pussia en tiedä ollaanko menty, mutta nyt ekalla kerralla käänty pois kun ei olevinaan löytänyt pussin suuta, mut eikun lähetys takas pussiin, ja sen jälkeen ei ongelmia - tässä taas pallo palkka Erjalta.  


Sitten Demi autoon ja oli Taunon ja Ricon vuoro käydä hallissa. Ricolle eka hyppyjä pari (rimat alimmassa) ja sitten muutama harjoitus " vaikeaa " putki kulmaa, eli siis tuo hyppy 15 toiselta puolen ja kutos putkelle - kerran jätti menemättä putkeen, kun huomasi putken menevän "erisuuntaan" kun minne mie jäin, mutta uusi yritys ja sen jälkeen ei ongelmaa. :) Sitten A:lle namialusta, meinaa Ricolle tuo pysähtyminen olla vaikeaa, kun meinaa heittää nyrin aina kun pysähtyy kontaktille :D Noh joo, mut saatiin hyvä pätkä A - hyppy 9. - putki 10. mentyä siitä sitten. Sitten kokeiltiin vielä muutama kerta puomia, siitä on itselle tullu jotenkin todella pelottava este Ricolle, hirvittää jotenkin laittaa se sinne, kun sillä on niin holtiton vielä tuo askel, jotta sieltä kun rumpsahtaa alas niin ei kiva, mutta edistystä viime kertaan oli tapahtunut, Rico ei kaahottanutkaan puomia, vaan hiukan jopa jännitti (ei siis pysähtynyt, tai empinyt kulkea, vaan kyyristeli hiukan)! - tokaisinkin Erjalle, että jos Demi taikka Armas olisi aikanaan reagoinut samalla tavalla olisin saanut vuosisadan angstin  kun mulla on pelokas koira josta ei ikinä tuu mitään - noh tänäpäivänä tällä kokemuksella minkä olen lajiin tähän mennessä saanut, olen TODELLA TYYTYVÄINEN, että koira jopa katsoo mitä vastassa on, eikä mene satalasissa turvalleen! Pari toistoa, sitten loppuun mukava kevenny hyppy ja putki, ja siitä olikin hyvä sitten samalla vauhdilla juosta hallista ulos koiran kanssa. Iloinen pikkiukko oli <3

Lopuksi vielä otin Demin halliin, hetken mietin onkohan kovin fiksua, sekun kerkiää autossa kerätä tuota intoa enemmän kun tarpeeksi, ja niinhän siinä taas kävi että kaahottamaanhan se rupesi, MUTTA !!!!!!!!!! Ekaa kertaa olen sen kaahotuksesta todella ylpeä! 4 hypyn jälkeen huomasin itse ettei minulla ole toivoakaan sitä saada ohjattua kepeille ja ennätin jo kääntyäkin pois päin kepeiltä, ajatuksena, tää oli niin tässä, mutta mitä tekee Demi? Juoksee päin keppejäja rupeaa ite kepittää!??!?!!?!?!!? Mie olin ihan poissa tolaltani moisesta "takaiskusta", ei Demin pitänyt osata keppejä! Kepit loppuun päästyä hihkuin Erjalle " PALLO - HEITÄ DEMILLE HETI PALLO!!!!!" - olin siis antanut alkuun ohjeen, että suoritan radan kokonaan, sitten loppuun vasta pallo, mutta nyt meni suunnitelmat uusiksi :D Voi että mie olen ylpeä saksalaisestani <3 Pieni asia, mut mulle se merkitsi tosi paljon, kun keppejä ollaan tosi heikosti harjoteltu, ja en odottanut että se todella osais mennä ne itte! :)

Mahtava fiilis jäi treeneistä ja sen kyllä näki Demistäkin miten tyytyväinen se oli pallosuussa, kun mie olin aidosti mega tyytyväinen siihen! <3

Nyt pitäs sitten osata olla pilaamatta noita keppejä siltä... Hitto, mitenköhän lähestyn asiaa ensikeskiviikkona.

Ei kommentteja: