tiistai 18. lokakuuta 2011

Treeniäääää

Tänään saatiin treeni seuraa Sannasta&Ralfista sekä Artosta,Tiiasta & Sinnasta.

Mulla oli molemmat koirat mukana treeni menossa. Tultiin kentälle jo hyvissä ajoin, annoin koirien juosta siinä hetken rallia, ja sen jälkeen otin sitten Demillä seuruu pätkiä ja sivulle tuloja. Seuraaminen oli kivaa, mutta sivuille tuloissa kilju taas vähän. >:(

Sitten saimma seuraamme Ralfin, tässä vaiheessa Demi vähän katteli, et mikä sieltä tulee, mutta palautu heti. Siinä sitten nameja syöttelin, maahan menon & istumisen varjolla. Sitten vähän seuruuta & yksi luokse tulo, ei ongelmaa Ralfin seurassa. Paitsi sitten Ralf keksi hälyyttää pihassa räkyttävästä koirasta, siitä Demin kuppi vähän kaatui, haukahteli vähän joka suuntaan hermostuneena, ei varsinaisesti rähissyt mutta haukahteli ja pälyili, VARSIN ÄRSYTTÄVÄÄ.  Mutta kyllä se siitä sitten rauhottu, kun otti vähän vaativammin käskyn alle.

Sittenpä tuli Sinna, se oli P A H A, pimeässä, musta, ILOINEN koira, OMG sano Demi ja rupes räksyttää. Eka mentiin erisuuntaan, mutta sitten päätin, että tehdäänpä toiste päin, jallitetaan enenpi Sinna perässä, kun et käännyttäs pois päin, ja rauhottukin huomattavasti kun sai vähän perässä kulkiessa hajua ja ymmärsi mikä se oikein on.


Tosi kivasti rauhottu, ja sitten Sinna menikin autoon ja Arto&Tiian kanssa siinä vaiheltiin jokunen sananen ja Demi oli jo ihan oma pölöhö ittensä. Kivoja vinkkejä sain palkkaamiseen, pitänee vaan rueta vähän käytännössä kokeilemaan sitten miten saan vaihdettua tuon palkkaus käden oikeasta vasempaan. Niin kun siis Demillä tuo poikittaminen vielä vähän on se ongelma, niin etten ainakaan palkkauksella sitä sitten pahentas. 

Sain myös Demille vetovaljaat sovitukseen, en oo ihan varma vaan et onko ne tarpeeks pitkät, pitänee käytännössä kokeilla, et mitenkä istuupi. :)

Sitten Demi autoon ja Armas ulos, eka näyttelytreenin omainen läpi kopelointi - Tiian kohalla meni ihan hyvin, Artoa vähän väisti, mutta kiellosta lopetti, ja seiso sitten niin nätisti :o Outo. Niin ja siihen sitten vähän tokoiltiin, hienoja sivulle tuloja, ja seuruukin oli tosi hyvää, ja kontakti pysy. Niin ja kulmatkin toimi, ei pahempaa väljyyttä, mikä ihmeen mielen viiraus päivä tää nyt oikein oli! :D Ei ottanut häiriötä Sinnasta joka treenasa aivan vieressä myös. :) Demikään ei pahemmin autossa seonnut, vähän kyllä, mut ei pahasti :D

Hienot urpot mulla! :)

Niin ja oli tosi kiva nähdä Arto & Tiia, ja Sinnaa myös!