sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Viikonloppua

Tää viikonloppu oli taas omaa luokkaansa - perjantaina oli emännällä kampaaja ja kotia piti vähän siivoilla ennenkun päästii lähtee maalle ja lauantaina oli avon kummitytön ristiäiset, joten hurjasti ei ulkoilemaan päästy porukassa maalaismaisemissa (tai no koirat pääs kyllä lenkkeilemään ihan omiksi tarpeiksi appivanhempien kanssa, jotka vahtivat rakkiloita meidän hurvitellessa). 


Sunnuntaina sitten puolestaan oltiin koko päivä pihalla - mie fiksasin auton konttia ym. Sitten otettiin molemmille sakemanneille muutama haku. 


Alotin Ricosta, ja palkkana rasiassa raakaajauhenlihaa.
Ukko lähti nenän eestä ja piiloutui kauvempana (n.100m) olleen kallion taakse, Rico lähti ihan hyvin, mutta matka oli vähän turhan pitkä ja sen lisäksi Armas ja Demi rupesi huutamaan autossa kurkkusuorana, niin Rico hetken empi, että lähteekö takaisin pihaan kavereiden tykö vai jatkaako ukon etsimistä - noh jatkoihan se! :) Siitäpä ei sitten pitkään nokka tuhissut kun ukko oli jo löytynyt. 



Sitten toinen oli n. 50m päässä kaatuneen puun juurakon takana, tälle lähti myös oikein hienosti ja ukko löytyi. 



Sitten otettiin yksi vielä heinäpeltoon, jossa oli paikoitellen toista metriä korkeaa koiranputkea, tämäkin tehtiin silleen jotta ukko lähti Ricon nenän edestä "polkua" (n. mertin leveä kaistale pellon poikki josta on nurmiajettu) pitkin, sitten poikkesi heinikön sekaan heittäytyen selälleen sinne. Rico lähti hurjaa kyytiä ja menikin eka aaaiivaan liian pitkälle polkua, kunnes teki ite stopin ja palasi puolee matkaan, josta säntäsi heinikkoon ja hävisi näkyvistä, mutta kehuista päätellen löysi ukon aikasta suorilta sitten.



Sitten oli Demin vuoro - Demiltä vaadittiin ilmaisuna haukku ja palkkana pallo. Demi oli revetä liitoksistaan kun huomasi mitä lähdetään tekemään. 

Eka ukko oli kiviraunioissa pienellä metsäkaistaleella, hienosti haravoi alueen ja ilmaisi ukon itsenäisesti. Seuraavassa lähetyksessä tapahtu tosi iso kämmi - laskin Demin kesken ukon piiloon menon irti, kun joku ampiaisen kaltanen otus tuli pörräämään miun ympärille ja miulla hiukan leikkas kiinni ja näin ollen siinä sitten tuli Demille aivan turha lähetys - ja ite juoksin ötökkää karkuun niin Demi ei saanut edes palkkaa siitä sitten. : ( Uusinta yritys, ja sitten tulikin hieno suoritus omatoimisella ilmaisulla. 

Viimeinen sitten otettiin samaan peltoon mihin Riconkin viimeinen, lähti todella kivasti ja innokkaasti ja löytikin ukon sen siljantien - osakseen siitä johtuen, että Demi loikkasi ukon mahan päälle, mutta ilmaisu oli TODELLA TODELLA TODELLA huono, yksinkertaisesti koira oli vaan niin väsynyt, ettei siltä enää irronnut kun epämääräisiä kiljahduksia, ja minä olen maalimiehelle sanonut, että palkka ei tule ennen kunnon ilmaisua -vaikka tässä tilanteessa olisi pitänyt lukea koiraa enemmän ja palkata tilanteeseen sopivaan ilmaisuun. Onneksi kuitenkin sai koiraa hetsattua sen verran, että lopulta sieltä pari kunnon haukahdusta tuli, ja Demi sai palkkansa. Kuuma sää ja aamun riehuminen veti vissinkin mehut tuostakin aadeehoodeesta. 


Sittenpä olikin aika raatoa koiraa! Armas keksi päivällä, jotta autossa on ovet auki, joten veti lonkkaa joko takapenkillä taikka apukuskin jalkotilassa. :)







Ainiin olihan lauantailta pari kuvaa myös Arpusta:


Palloa oisi pitänyt pienelle miehelle heittää, hän on sitä mieltä, jotta koipi on jo ihan hyvä - minkä nyt ulahtelee aina kun tökkää kinttunsa jonnekin - mutta muuten haluaisi kokoajan olla muiden mukana kaahaamassa. 

--

Tänään 9.6 ensimmäinen Demin pennuista aloitti kisauransa, Ajattara "Mora" muutamaa päivää vaille 11kk, kävi tokokisoissa saaden ykköstuloksen 170 pisteellä! Onnea Tanja ja Mora!

Tuomari: Marko Puranen
Luoksepäästyvyys 10
Paikkamakuu 8
Seuraaminen hihnassa 10
Irtiseuraaminen 10
Liikkeestä maahan 9,5
Luoksetulo 9
Liikkeestä seisominen 10
Hyppy 0
Kokonaisvaikutus 10


Ei kommentteja: